Berliinin ravintolakulttuuri ei ehkä ole kuuluisa gourmet-ruuistaan, mutta kaupunki tarjoaa sitäkin maukkaampia katuruokia. Kokeile esimerkiksi döneriä tai currywurstia! Berliinin ravintolat tarjoavat niin perinteisiä saksalaisia liharuokia kuin eksoottisempiakin annoksia. Kokeile myös kaupungin "värikkäitä" oluita. >> Ravintolat ja ruokailu
Berliini on oikea shoppailijan paratiisi, sillä kaupungista löytyy runsaasti niin luksusliikkeitä, tavarataloja, pikku puoteja ja kirpputoreja. Ostosalueita ja -katuja löytyy varsinkin kaupungin länsipuolelta paljon, mutta paikoitellen myös Itä-Berliiniin on muodostunut alueita, joista löytyy sekä valtavirran suosimia paikkoja kuin mielenkiintoisia pikkuliikkeitä. >> Ostokset
Berliinissä ei aika käy pitkäksi. Romantiikannälkäiset voivat käydä Riikinkukkosaarella ja rauhallisen päivän voi viettää myös esimerkiksi Tiergartenin puistossa tai mennä eläintarhaan ihastelemaan pandoja. Urheilusta innostuneille löytyy myös varmasti tekemistä. >> Luonto, urheilu ja muu ajanviete
Berliinissä on tasokkaita konsertteja ja muita esityksiä, ja se on myös suuri teatteri- ja elokuvakaupunki. Berliinissä on tapahtumia valtava määrä, ja sinne voi ympäri vuoden suunnata jonkin tapahtuman takia. Berliinin yöelämä on legendaarista, eikä Euroopassa liene toista metropolia, jossa voisi yhtä edullisesti, monipuolisesti ja turvallisesti vaihtaa vapaalle. >> Kulttuurielämä, tapahtumat ja yöelämä
Tällä sivulla käydään läpi joitain lapsiperheille sopivia vierailukohteita Berliinissä kuten Berlin Zoo -eläintarha, Akvaariomaailma, Berliinin jakanut muuri ja East Side Gallery ja Treptower Parkin tarjonta. >> Nähtävää ja koettavaa lapsille