Málaga on Euroopan eteläisin miljoonakaupunki ja Costa del Solin tunnetuin keskus.
Se on oivallinen lomakohde, jos haluat nauttia rannoista, kulttuurista, ostoksista ja herkullisesta ruoasta.
Lue lisää Málagasta
Milanossa on joitain Italian kaikkein kuuluisimpia ja vierailluimpia nähtävyyksiä, ja sellaisiin ehdottomasti kuuluvat kaupungin tuomiokirkko, oopperatalo ja Leonardo da Vincin maalaus Viimeinen ehtoollinen. Milanon nähtävyydet sijaitsevat pääosin kävelymatkan etäisyydellä sen keskusaukiosta eli Piazza del Duomosta, mutta osa nähtävyyksistä on laitakaupungilla, niin että niihin on paras mennä julkisilla liikennevälineillä tai taksilla.
Milanon nähtävyyksille on usein paitsi jonoja myös kohtalaisen korkeita pääsylippumaksuja. Nähtävyyksille on hyvä suunnata muulloin kuin viikonloppujen ja loma-aikojen iltapäivinä, ja kaikkein paras aika tutustua nähtävyyksiin on tavallisena arkiaamuna kouluvuoden aikana.
Mieleenpainuvan, barokki- ja goottilaistyyliin rakennetun julkisivun omaava Duomo eli tuomiokirkko sijaitsee kaupungin keskusaukiolla, nimeltään Piazza del Duomo [kartalla]. Kirkko sai alkunsa vuonna 1386, ja sen viimeistely kesti sen verran pitkään, että paikalliseen murteeseen vakiintui termi "fabrica del Dom" eli "tuomiokirkon rakentaminen" ilmaisemaan mahdotonta tehtävää. Kirkko vihdoin valmistui 1800-luvulla kun itse Napoleon silloisena Italian kuninkaana tarttui toimeen, mutta siihen tehtiin lisäyksiä vielä 1960-luvullakin. Tekemistä tässä Euroopan kolmanneksi suurimmassa kirkossa onkin riittänyt, sillä siinä on 135 tornia ja 3500 patsasta, kirkon sisään mahtuu 40 000 henkeä ja sen 146 maalattua lasi-ikkunaa ovat maailman suurimmat sarallaan. Kirkkoa suojelee pieni Madonna -patsas eli Madonnina, ja se onkin perinteisesti toiminut Milanon maskottina. Kirkon rakentaminen aloitettiin goottilaistyylisesti, mutta tyylisuuntaus poistui muodista kirkkoa rakennettaessa, ja näin siitä löytyy muitakin, etenkin rokokoo-piirteitä.
Kirkkoa on hyvä kierrellä ja katsella ulkoapäin, mutta sen sisällä, jonne pääsy vaatii jonotuksen, on lisää nähtävää. Huomionarvoinen yksityiskohta on alttarin yläpuolella oleva naula, jonka väitetään olevan yksi Jeesuksen oikean käden ristiin naulanneita nauloja, ja mielenkiintoinen on myös itse katedraalia vanhempi Battistero di San Giovanni -kastekappeli. Kirkkoon on usein arkisinkin jonoja, ja turvatarkastukset ovat nykyisin melkoisia ja on paljon kaikenlaista mitä kirkkoon tai sen katolle ei saa viedä. Sinne ei saa ottaa mukaan lasiesineitä, matkatavaroita tai mitään metallista valmistettua. Kaikki pieniä laukkuja suuremmat pakaasit kannattaa jättää vierailun ajaksi muualle, ja mitä vähemmän tavaraa mukana on, sitä helpommin ja nopeammin turvatarkastuksesta selviää.
Tuomiokirkon sisätilat ovat avoinna päivittäin klo 8–19, ja tuomiokirkkomuseo on suljettu keskiviikkoisin ja muulloin avoinna klo 10–18. Tuomiokirkkoon, museoon ja hautakammioon pääsee kaksi euroa maksavalla yhteislipulla.
Tuomiokirkon yhteydessä on myös muutama muu osa, joista arkeologiset kaivaukset ovat herättäneet mielenkiintoa. Niille pääsee päivittäin klo 9–19, ja jos niillä haluaa vierailla, kannattaa heti sijoittaa kuusi euroa maksavaan yhteislippuun, jolla pääsee myös kirkon sisälle ja museoon. Tuomiokirkon museo sijaitsee [kartalla] Palazzo Realessa, joka on vastapäätä Galleria Vittorio Emanuele -ostoskeskusta, osoitteessa Piazza Duomo 12.
Duomon vetonaula on edelleen sen kuuluisa katto, jonne voi nousta hissillä 13 euron pääsymaksua vastaan, tai kavuta 165 askelmaa 9 euron hintaisella lipulla. Katolta on upeat näkymät etenkin auringon laskiessa ja kirkkaalla ilmalla, jolloin sieltä näkee Sveitsiin saakka. Katolle pääsee päivittäin klo 9–19.
Piazza del Duomon laitamilta löytyy runsaasti kaikenlaista nähtävää, ja yksi kaikkein upeimpia rakennuksia Milanon keskustassa on Galleria Vittorio Emanuele II. Tämä katettu tila on yksi maailman vanhimpia ja hienoimpia ostoskeskuksia, ja se valmistui vuosina 1865–1877, joskin sen ensimmäiset kahvilat avasivat ovensa jo vuonna 1867.
Tämän katetun, talvisinkin lämpimänä pysyttelevän tilan terassit ovat suosittuja niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa, ja sen sisältä löytyy melkoinen valikoima kaikenlaisia kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Suuri osa baareista ja kahviloista on ylihintaisia turistirysiä, ja mikäli mielii täällä vieraillessa käydä kahvilla, kannattaa suunnata Caffe Zuccaan (joka myös tunnetaan nimellä Caffe Miani), jossa Verdi ja Toscaninikin aikoinaan kävivät. Vuonna 1867 perustetun kahvilan ykkösjuoma on raparperipohjainen Zucca eli koktaileista milanolaisin, ja mikäli täällä ei halua maksaa koktailistaan kymmentä euroa, kannattaa se nauttia tiskillä.
Itse ostoskeskukseen eli "Milanon olohuoneeseen" (Salotto di Milano) on mukava tutustua talvella tai huonolla säällä, ja sen lasikattoja katsellessa kannattaa kiinnittää huomiota maanosa-aiheisiin kattomaalauksiin. Vaikka Galleria Vittorio Emanuele II ei olemuksensa takia heti vaikuta pelkältä shoppailupaikalta, on ostiskelu siellä vieläkin pääaktiviteetti ja täällä suuren huomion vievät Louis Vuittonin ja Pradan lippulaivamyymälät keskuksen keskiosassa.
Ostoskeskuksessa voi myös yöpyä, mikäli siihen on varaa, sillä sen suojista löytyy viiden tähden hotelli, TownHouse Galleria. Galleria Vittorio Emanuele II on tietenkin majapaikaksi sijainniltaan erinomaisella paikalla, sillä kaikki tärkeä on kävelymatkan päässä ja Piazza del Duomosta katsoen ostoskeskuksen toisessa päässä on Milanon maailmankuulu oopperatalo.
Ylittämättömät shoppailumahdollisuudet, korkeatasoiset museot ja upeat kirkot ovat Milanon tavaramerkkejä, mutta siellä ei ikinä kannata unohtaa korkeakulttuurin osuutta kaupungin olemukseen. Milano on paikka, jossa elämästä voi nauttia täysin siemauksin hulppeissa puitteissa, ja Teatro alla Scala -oopperatalo eli La Scala [kartalla] on kaupungin kulttuurielämän kulmakivi. Oopperatalo avasi ovensa vuonna 1778, sen tilasi Itävallan keisarinna Maria Teresia ja Salierin säveltämä ooppera oli talon ensiesitys. Siellä on ollut hovisäveltäjänä, johtajana ja oman aikansa suurimpina, talossa vaikuttaneena säveltäjänä monta kuuluisaa musiikkimiestä, kuten Bellini ja Rossini, mutta kaikkein läheisimmin La Scala yhdistetään Giuseppe Verdiin, Italian kuuluisimpaan oopperasäveltäjään. Verdi astui kuuluisuuteen muodikkaita kansallisuustunteita yhdistelevällä oopperalla Nabucco, ja Verdin kautta pidetään yleisesti La Scalan kulta-aikana. Toinen huippukausi sattui sodanjälkeisiin voimakkaan talouskasvun vuosiin, jolloin La Scalassa vaikuttivat monen muun ohella Maria Callas ja Toscanini.
La Scalan yleisö on kautta aikojen tullut tunnetuksi kriittisenä, eikä vuosien varrella ole ollut tavatonta, että huonoksi miellettyjä esittäjiä on heitelty tomaateilla. Nykyisin La Scala on rennompi paikka, jonka esityksiä usein arvostellaan yllätyksettöminä ja varsin tavallisina, mutta se on edelleen suosittu paikka oopperaillalle. Kausi alkaa vuosittain kaupungin suojelupyhimyksen päivänä 7.12. ja jatkuu aina kesään asti. Syyskuulta joulukuun loppuun talossa esitetään klassista musiikkia ja balettia, mutta myös joitain oopperaesityksiä on varsinaisen kauden ulkopuolella. Helpoiten lippuja saakin ennen varsinaisen kauden alkamista, mutta jos oopperaan mielii joulu- ja kesäkuun välisenä aikana, on lippuvaraukset hyvä tehdä useita kuukausia etukäteen.
Jos ei mieli oopperaan mutta silti mielellään tutustuu rakennuksen historiaan ja hulppeisiin sisätiloihin, voi sinne mennä museoon, päivittäin klo 9–17.30. Aikuisten pääsylippu maksaa 7 euroa, ja museossa tehdään opastettuja kierroksia, jotka tutustuttavat itse rakennukseen, ja näistä saa parhaiten tietoa museon lippupisteeltä.
Piazza del Duomolta on kävelymatka useille hyville vierailupaikoille, ja hyvä osoite seuraavaksi on Sforza-suvun 1400-luvun loppupuolella, Milanon keskiajan suuruuden aikoina, rakennuttama linnake. Castello Sforzesco [kartalla] on tuomiokirkon ohella kaupungin vierailluin nähtävyys, mutta sinne ei yleensä ole jonoja ja siellä vierailu on helppoa ja edullista. Valtaosa tulee sinne vain joksikin aikaa kävelemään linnakkeen sisäpihoilla, mutta siellä voi tutustua kaikenlaiseen ja siellä voi myös vierailla monessa eri museossa.
Linnakkeen historia on kaikkea muuta kuin hohdokas, sillä upea renessanssiaika kesti vain jonkin aikaa. Itse Leonardo da Vinci oli hovin ylpeydenaiheita, mutta kun ranskalaiset valtasivat sen vuonna 1499, linnake taantui parakkimaiseksi, vuosisatojen aikana useiden eri valtioiden ja hallitsijoiden hallitsemaksi alueeksi. Vasta 1800-luvun loppupuolelta lähtien linnaketta alettiin kunnostella, ja 1900-luvun alkupuolella siellä oli jo muutama museo.
Linnakkeelle pääsee kävelemällä Via Dantea pitkin aina Piazza Castellolle asti, ja tänne pääsee myös suoraan metrolla asemalle nimeltään Cairoli. Linnakkeen edustalla on suihkulähde ja teoriassa hyvää tunnelmaa, mutta käytännössä erilaiset kaupustelijat ja hämärämiehet ovat tehneet suihkulähteen tienoosta epämääräisen ja luotaantyöntävän. Siltä kannattaakin siirtyä linnakkeen näyttävimmän portin eli Torre del Filareten läpi linnakkeen ensimmäiselle sen kolmesta suuresta sisäpihasta, nimeltään Corte delle Armi. Suurella sisäpihalla on pari tornia ja porttia ja kaikenlaista muuta antiikinaikaista ja keskiaikaista rekvisiittaa, jota voi täysin ilmaiseksi tutkia. Sisäpihoille mennäkseen ei tarvitse lippua, ja näin eri sisäpihoilla ja etenkin taaimmaisella Corte Ducalella kannattaa viettää aikaa. Pääsymaksun joutuu maksamaan vain jos haluaa yhteen linnakkeen museoista ja näyttelytiloista, ja yhteislippu kaikkiin museoihin maksaa viisi euroa.
Museoiden joukossa on yhtenä merkittävimpinä Museo Pietà Rondanini, jonka suojista löytyy Michelangelon viimeinen, keskeneräinen ja viimeiset 9 elinvuotta vienyt työ eli Pietà Rondanini. Tähän museoon päästetään vain 50 ihmistä kerrallaan, sen ovella voi olla jonoja ja näin sinne voi etenkin viikonloppuisin ja loma-aikoina olla vaikea päästä sisäänkään. Muita hyviä museoita ovat Pinacoteca a Raccolte d’Arte, jossa on klassista maalaustaidetta Titianilta, Foppalta, Bramantinolta ja Canalettolta. Useiden korkeatasoisten museoiden joukosta löytyvät myös Museo d’Arte Antica, jossa on merkittäviä löytöjä antiikin ajalta, ja musiikki-instrumenttien museo, jonka ylpeydenaiheita ovat eräät maailman vanhimmat viulut. Merkittävä museo on myös sisutusmuseo (Museo delle Arti Decorative), ja yksi mieleenpainuvimpia näyttelytiloja on Sala delle Asse, jonka suunnitteli Leonardo da Vinci.
Sala delle Asse kuuluu yhteen niistä museon tiloista, jotka on viime vuosina täysin remontoitu. Näihin kuuluvat myös Rocchetta eli takimmaisen sisäpihan, Corta Ducalen loggia eli pilarikäytävä, jonka sisätiloissa on vaihtuvia taidenäyttelyitä. Sala delle Asse kuuluu yhteen niistä monista linnan sisätiloista, jotka eivät ole varsinaisia museoita ja jotka antavat tuntumaa siihen, miten linnakkeessa keskiajalla eleltiin.
Linnakkeella on ainakin hyvä käväistä samalla kun haluaa tutustua sen takana olevaan Sempione-puistoalueeseen ja puistossa on erilaisia vierailupaikkoja sielläkin. Castello Sforzesco on ympäri vuoden avoinna ti–su klo 9–17.30, ja jos sinne ostaa viiden euron hintaisen yhteislipun, kannattaa vierailla muulloin kuin viikonloppuisin ja aikaa kannattaa varata useita tunteja. Viiden euron pääsymaksun voi välttää menemällä sinne silloin kun pääsymaksua ei oteta, ja näitä ovat joka tiistai klo 14 lähtien, ke–su klo 16.30–17.30, ja joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai, lukuun ottamatta heinä- ja elokuuta. Linnakkeella on myös myynnissä yhteislippuja, joista Tourist Card antaa oikeuden vierailla 12 eurolla kolmen vuorokauden aikana paitsi kaikissa linnakkeen sisätiloissa myös kaikissa Milanon kaupunginmuseoissa.
Jo pitkään yksi Milanon kaikkein vierailluimpia paikkoja on ollut kirkko nimeltään Santa Maria delle Grazie [kartalla], jonka suojista löytyy Leonardo da Vincin taulu Viimeinen ehtoollinen. Kirkko sijaitsee kuuluisan Corso Magentan varrella, ja tämä on katu, jolta löytyy muitakin nähtävyyksiä. Yksi niistä on lähes kirkkoa vastapäätä oleva La Vigna di Leonardo eli Leonardon viinitarha, joka on yksi Milanon uusimpia museomaisia nähtävyyksiä.
Leonardo da Vinci maalasi Viimeisen ehtoollisen vuosina 1495–1498, ja taulussa nähtävä kohtaus on peräisin Johanneksen evankeliumista. Taulu on suuri, 460 senttiä korkea ja 880 senttiä leveä, ja sitä on vuosisatojen saatossa muutaman kerran yritetty restauroida.
Viimeinen ehtoollinen on hyvin suosittu vierailupaikka, ja Milanossa sitä kutsutaan ”Cenacolo Vinciano” -nimellä. Sitä on jo pitkään ollut hankala päästä katsomaan, etenkin kesäisin ja muina vilkkaina matkustusaikoina, mutta nykyään sinne menevällä on useita eri keinoja päästä seisomaan taulun edessä viidentoista minuutin ajaksi. Vain 30 ihmistä voi päästä katsomaan sitä kerrallaan, ja siksi kirkon edessä olevalla aukiolla käy jatkuva kuhina. Sillä on myös lipunmyyjiä, jotka voivat viedä kirkkoon sisään ilman jonotuksia, mutta sellaiset liput maksavat normaalia enemmän.
Jos taulua mielii päästä katsomaan normaalilla hinnalla, pitää sellainen hoitaa verkkosivujen kautta kuukausia etukäteen. Normaali aikuisten lippu maksaa 10 euroa ja netin kautta joutuu lähes poikkeuksetta maksamaan kahden euron varausmaksun. Myynnissä on myös yhteislippuja, joilla pääsee Breran taidegalleriaan, mutta useimmat verkossa myynnissä olevat liput ovat ylihintaisia tai niihin sisältyy muutakin, kuten taulusta kertova kirja. Kaikkein edullisin ja varmin tapa nähdä vain Viimeinen ehtoollinen on varata lippunsa virallisten verkkosivujen kautta, jolloin aikuisten lippu maksaa varausmaksuineen 12 euroa. Taulua pääsee katsomaan ilmaiseksi jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina, mutta myös tällöin on oltava lippuvaraus. Lippuvaraus kannattaa joka tapauksessa tehdä hyvissä ajoin etukäteen, kesäaikaan ainakin pari kolme kuukautta ennen aiottua vierailua. Yleensä liput tulevat myyntiin kolme kuukautta ennen vierailuaikaa, ja mitä nopeammin kolme kuukautta ennen toimii sitä varmemmin taulua pääsee katsomaan. Lippu pitää sitten paikan päällä noutaa kirkon lippukassalta viimeistään 20 minuuttia ennen ilmoitettua vierailuaikaa. Taulua voi päästä katsomaan ti–su klo 8.15–19, eikä vuodessa ole montaa päivää, että sitä ei voisi nähdä. Vain 1.1., 1.5. ja 25.12. taulua ei voi päästä katsomaan.
Muitakin mahdollisuuksia kuin virallinen lipunvaraus on olemassa, ja on mahdollista mennä katsomaan taulua erilaisten kierrosten yhteydessä. Milan Museum myy lippuja, jotka ovat normaalia kalliimpia mutta joihin sisältyy muutakin, kuten vierailu Breran taidemuseossa tai mahdollisuus olla täysin omassa ryhmässä taulua katsomassa.
Santa Maria delle Grazie ei ole aivan ydinkeskustassa, mutta se on kätevällä paikalla lähellä montaa muuta nähtävyyttä ja museota. Sinne on helppo kävellä monesta eri paikasta, ja sinne on erityisen helppo päästä tulemalla metrolla lähimmälle asemalle, joka on Cadorna.
Kirkon lähistöllä ja myös sen vieressä on muitakin merkittäviä vierailupaikkoja. Pinacoteca Ambrosiana eli Leonardon talo on merkittävä taidemuseo, jossa on vaihtuvia näyttelyitä. Lippu sinne maksaa aikuisilta 15 euroa, ja museo on avoinna ti–su klo 10–18. Taidemuseo sijaitsee kirkon takana olevassa luostarissa, ja lipun sinne voi hankkia verkkosivujen kautta etukäteen.
Where Milan esittelee laajemmin kaupungin nähtävyyksiä
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2016/11
Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.
Kävin katsomassa "Viimeinen ehtoollinen"-maalausta heinäkuussa 1972 ja 1973. Silloin Santa Maria delle Grazien luostarikirkkoon pääsi menemällä paikalle ja ostamalla lipun ilman pitkää jonotusta. Ajat ovat näköjään muuttuneet huonompaan suuntaan. /Muinainen Milanon kävijä
Stadion on Milanin ottelujen aikana nimeltään San Siro, muuta Interin pelatessa Giuseppe Meazza. /Lauri
