Haapsalussa on melko hyvät ruoat, ja niiden hinnat ovat pysyneet kohtuullisina. Siellä on eniten ravintoloita ytimessä, piispanlinnan ympäristössä, mutta ravintoloita kaupungissa on harvakseltaan ja niiden taso vaihtelee melkoisesti. Ravintoloiden lisäksi myös baarit ja kahvilat tarjoavat ruokia, ja kesäisin kaupungissa on paljon terasseja.
>> Ravintolat ja ruokailu
Haapsalussa vierailevien suosikkiostoksiin kuuluvat paikalliset tuotteet kuten käsityöt, paikalliset herkut ja paikallinen suunnittelu, ja tietenkin myös apteekkituotteet, tupakkatuotteet ja alkoholijuomat. Haapsalussa on kauppoja melkoisesti Tallinnaan johtavan tien varrella, ja kaikkein helpoin tehdä ostoksia siellä on niiden, jotka ovat liikkeellä auton kanssa. >> Ostokset, ostosalueet ja hintataso
Haapsalu on kaupunki, joka on suosittu perheiden keskuudessa, ja siellä on hyviä rantoja ja kaikenlaista tekemistä. Haapsaluun lähdetään paljon kylpylälomalle, jonkalaisen voi tehdä muulloinkin kuin kesällä, ja niin kesällä kuin muinakin vuodenaikoina sinne voi lähteä seuraamaan tapahtumia, joihin esimerkiksi kuuluu elokuvafestivaalit ja musiikkitapahtumia. Haapsalun yöelämä ei ole vilkasta, mutta siellä on mukava istahtaa jonkinlaiselle juomalle. >> Tekemistä ja ajanvietettä