- Huoneistohotellit
- Hostellit
- Yöpyjien eniten tykkäämät
- Alle 50 euroa per yö
- 50 – 100 euroa per yö
- 100 – 150 euroa per yö
Tallinna sijaitsee Helsingistä noin 80 kilometriä etelään, ja nykyään siellä on noin 450 000 asukasta. Sen asukkaista 51 % puhuu äidinkielenään viroa ja 47 % venäjää, ja valtaosa palveluammateissa toimivista puhuu ainakin jonkin verran englantia mutta entistä harvempi suomea.
Tallinna jakautuu virallisesti kahdeksaan eri osaan, ja eniten ihmisiä asuu Lasnamäessä, toiseksi eniten Mustamäessä ja kolmanneksi eniten ytimessä (Kesklinn), johon kuuluvat sekä vanhakaupunki että sen ympäristössä oleva uusi keskusta. Jotkut viralliset kaupunginosat tunnetaan niiden virallisilla nimillä, mutta esimerkiksi Kesklinn on jakautunut moneen eri osaan, eikä sitä kannata mieltää yhdeksi kaupunginosaksi. Siihen kuuluu vanhankaupungin lisäksi Kalamaja, joka on yksi tunnetuimpia kaupunginosia, ja siihen kuuluu myös monia muita osia, joiden tunteminen helpottaa kaupungissa liikkumista.
Vanhakaupunki on Tallinnan tunnetuin osa, eikä se sinänsä pitkällisiä esittelyjä kaipaa. Vanhakaupunki on kokenut suuria mullistuksia viime vuosikymmenien aikana, ja yksi viime vuosikymmenen aikana tapahtunut muutos on se, että se ei enää ole eläväinen osa normaalia Tallinnaa vaan kuten monet muutkin Euroopan vanhatkaupungit se on nykyään täysin turismille alistettu eivätkä normaalit tallinnalaiset edes enää juuri käy siellä. Hinnat ovat korkeita, turisteille suunnatut majapaikat ovat huomattavasti yleisempiä kuin paikallisten asuttamat huoneistot ja koko aluetta leimaa eräänlainen karnevaalitunnelma, jota siellä voi kokea ympäri vuoden.
Vanhakaupunki muodostuu muutamasta tunnetusta kadusta, joiden varrella on valtaosa nähtävyyksistä, ja kahdesta suuresta aukiosta, joista toinen ei edes ole mikään varsinainen vanhankaupungin osa. Vanhankaupungit rajat ovat epämääräiset, ja vaikka alun perin vanhakaupunki oli alue, joka oli keskiaikaisten muurien sisällä, voi siihen laskea kuuluvan myös muurien ulkopuolisia osia, kuten Aia-kadun ja alueita, jotka ovat Vapaudenaukion tuntumassa.
Vanhankaupungin pääaukio on Raekoja plats [kartalla], joka on turismin pääpaikka ja jonka tuntumassa ovat kaikki tärkeät kadut ja monet nähtävyydet. Aukio on nykyään täydellinen turistirysä, jossa oluttuoppi maksaa vähintään viisi euroa, eikä siinä ole enää vuosiin ollut mitään hohdokasta. Kalliiden ravintoloiden sijaan huomio kannattaa sillä kiinnittää ainutlaatuiseen kaupungintaloon, jonka tornista saa kesäkaudella hyvät näkymät aukion ympäristöön.
Vabaduse väljak eli Vapaudenaukio [kartalla] on toinen vanhankaupungin suurista aukioista. Se ei sinänsä enää ole edes luonteeltaan vanhankaupungin tyylinen, mutta koska se ikään kuin kuuluu vanhaankaupunkiin ja on saumattomassa yhteydessä moniin tärkeisiin vanhankaupungin osiin, mielletään se osaksi sitä. Aukio on laaja ja kesäaikaan suosittu oleskelupaikka, ja siltä pääsee ylös puistoalueille, jotka vievät kohti Toompeata. Vapaudenaukion laitamilla on muutama hyvä kahvila ja ravintola, joilla on kesäisin terassit, ja aukio on vanhankaupungin arkisin osa, jolla on aina enemmän paikallisia kuin turisteja.
Vapaudenaukion ja Raekoja platsin välillä kulkeva Harju [kartalla] on yksi vanhankaupungin tärkeimmistä kaduista. Sen varrella on Nigulisten kirkko, joka ei enää toimi kirkkona vaan museona ja konserttisalina. Sitä vastapäätä on Viron kirjailijaliiton talo, jossa maan suurin kirjailija, Jaan Kross pitkään asui. Sen alakerrassa on aina ollut kirjakauppa, jossa on eniten käytettyjä kirjoja, ja siellä on myös suomenkielisiä kirjoja. Harjun varrella on, kirjailijaliitontaloa vastapäätä, myös turisti-infon piste, josta Tallinnaa tuntevienkin kannattaa hakea kartta ja muuta tietoa, kuten kuukausittain ilmestyvät, suomenkielinen Baltic Guide, joka tosin on viime vuosina muuttunut enemmänkin mainokseksi kuin objektiivista tietoa jakavaksi julkaisuksi. Turisti-infon vierestä lähtee kaupunkijuna, joka kulkee ympäri vuoden ja jonka kyydissä näkee kaikkein olennaisimpia vanhankaupungin katuja. Harjun varrella on aina ollut melkoinen määrä kahviloita ja ravintoloita, mutta viime vuosina ne ovat muuttuneet kalliiksi ja turistivoittoisiksi paikoiksi, joista tosin vieläkin kannattaa ainakin käväistä Pegasoksessa. Sitä vastapäätä, kirkon vieressä on pienen mäen päällä talvisin luistinrata, jonka ympäristössä on kauniina talvipäivinä hyvää tunnelmaa.
Harjun vieressä, Nigulisten eli Nikolainkirkon takana kulkeva katu on Rüütli [kartalla]. Se on yksi vanhankaupungin kauneimpia katuja, jolta on helppo lähteä nousemaan kohti Toompeata, ja se on sen verran piilossa, että ainakaan Nigulisten kirkon takana ei yleensä liiku paljon turisteja.
Harjun ympäristössä on paljon kaikkein tunnetuimpia katuja, kuten Suur-Karja ja Väike-Karja, jotka ovat tunnettuja yöelämästään. Niiden päässä oleva pieni aukio on Karjavärava plats [kartalla], joka on monen tärkeän kadun risteys. Sen edustalla on elokuvateatteri Sopron, ja siltä lähtevistä kaduista Müürivahe on merkittävimpiä. Sen varrella on useita hyviä baareja ja ravintoloita, ja sen varrella on myös Viron teatteri- ja musiikkimuseo. Jos Müürivahetta lähtee toiseen suuntaan, tulee vastaan hyvä määrä kauppoja ja ravintoloita ja vähän matkan päästä myös yksi vanhankaupungin pääkatuja, Viru-katu.
Suur-Karjan toisessa päässä on toinen vanhankaupungin pienistä aukioista, Vana Turg [kartalla]. Sitä ei aivan heti miellä aukioksi, mutta se on yksi kaupungin vilkkaimpia paikkoja, jonka laitamilla on eräitä kaikkein kuuluisimpia ravintoloita, kuten Olde Hansa. Tämä koko tienoo on kesäisin vilkas, heinä- ja elokuussa jopa turhankin vilkas, eikä se kuulu vanhankaupungin miellyttävimpiin, mutta vain muutaman sadan metrin päässä siitä on löytyy monia paikkoja, joissa on keskikesälläkin rauhallista. Yksi alueen nähtävyyksiä on Olde Hansan ja kaupungintalon välissä oleva valokuvamuseo, ja toinen on yksi kaupungin uusimpia, Tallinnan verta kuohuttaviin tapahtumiin keskittyvä Tallinnan legendat, joka on samaa sarjaa kuin monessa kaupungissa vastaan tuleva ”dungeon”.
Vana Turgin ja Raekoja platsin vierestä lähtevät kadut ovat kaikki vanhankaupungin merkittävimpiä. Viru-katu, joka kulkee lähes Viru-hotellin edustalta aina Vana Turgille asti, on jo vuosikymmenten takaa tuttu reitti uuden keskustan puolelta Tallinnan miellyttävimmille seuduille. Aikoinaan kadulla oli paljonkin paikallisväriä, mutta nykyään se on vilkas, turistivoittoinen ja vähän rasittava väylä, jolla harva viihtyy pitkän aikaa.
Virua parempia tutustumiskohteita ovat sen sivukadut. Müürivahe on niistä ensimmäinen, ja se tunnetaan muurista, jonka alla paikalliset ovat jo vuosikymmeniä kaupanneet villasta kudottuja tuotteita. Sitä ennen kuitenkin on kaksi katua, jotka ovat osin varsinaisen vanhankaupungin ulkopuolella, mutta niissä on samaa tunnelmaa, ja sekä Uus- että Aia ovat katuja, jotka useimmille tulevat tutuiksi, ja niiden sivukatu Vana-Viru on yksi alueen parhaista ravintolakaduista. Toinen sivukatu, Sauna, on varsin monipuolinen katu, joka johtaa nopeasti lähelle Vapaudenaukiota, ja sen varrella on lukuisia baareja ja ravintoloita, joista yksi perinteisimpiä on Viru-kadun kulmauksessa oleva Karu Baar.
Virun merkittävin sivukatu on viimeinen, Vene (eli Venäjä), jonka varrella on useita kaupungin parhaiksi valittuja ravintoloita, muitakin ravintoloita, ja sisäpihat Meistrite Hoov ja Katariina Käik, jotka ovat vähän piilossa mutta jotka ovat hyviä vierailupaikkoja. Kadun varrella on myös kaunis kirkko ja paljon muutakin, mihin on kannattavaa kesät talvet tutustua.
Veneen vieressä kulkeva Pikk (eli Pitkä) alkaa Raekoja platsin takaa, ja tämä katu on kenties vanhankaupungin merkittävin. Sen varrella on useita museoita, konserttisaleja, kauniita rakennuksia ja Olevimägi-kadun kohdalla myös useita ravintoloita, joihin kuuluu suomalaisten suosiota nauttiva Hell Hunt.
Samantyylinen pitkä katu, joka yhdessä Pikkin ja Veneen kanssa on vanhankaupungin merkittävin, on myös Raekoja platsin takaa alkava Lai. Myös sen varrella on useita museoita, korkea Olevisten kirkko ja harvakseltaan ravintoloita, ja myös siihen kannattaa kesät talvet tutustua ajan kanssa.
Vanhassakaupungissa on paljon muitakin katuja, joilla on kaikenlaista, mutta siihen ei kuitenkaan kannata käyttää kaikkea aikaa. Lai-kadun alkupäästä on helppo siirtyä kohti muita alueita, ja Raekoja platsin takaa on nimenomaan helppo siirtyä paitsi kohti Baltian asemaa ja Kalamajaa myös Toompeata.
Toompean mäki on osa vanhaakaupunkia, mutta se on tunnelmaltaan aivan erilainen eikä siellä tule vietettyä läheskään yhtä paljon aikaa kuin muissa vanhankaupungin osissa. Lai-kadun vierestä sinne on helppo siirtyä Pikk jalg -katua [kartalla] pitkin, jolloin saapuu Aleksanteri Nevskin tuomiokirkon taakse. Tämä alue, jonka välittömässä läheisyydessä ovat Toompean puistoalueet ja niiden parhaat palat, kuten Kiek in de Köök -torni ja Neitsyttorni, ovat eräitä kaupungin turistivoittoisimpia. Täälläpäin kannattaa olla tarkkana, sillä tungoksissa joku voi yrittää napata jotakin, ja tänne olisi paras saapua muulloin kuin kaikkein vilkkaimpiin aikoihin, joskin alue on vilkas lähes ympäri vuoden.
Toompean parhaisiin paloihin kuuluvat tuomiokirkon lisäksi sen vieressä oleva edustakuntatalo, sen vieressä oleva puistikko jossa on torni nimeltään Pikk Hermann ja Piiskopi vaateplatvorm [kartalla], joka on Toompean linnan yhteydessä oleva näköalapaikka. Siltä saa hyvät näkymät kohti vanhankaupungin ja Kalamajan välimaastossa olevia laajoja puistoalueita, jotka kesällä ovat läheisen tutustumisen arvoisia.
Toompealla on useita näköalapaikkoja, jotka antavat eri suuntiin, ja niitä on mukava ympäri vuoden etsiskellä. Toompean toinen kirkko eli Toomkirik on sen evankelis-luterilainen tuomiokirkko, ja sen tuntumassa on useita turisteille suunnattuja kauppoja ja ravintoloita. Jotkut pitävät kovin Toompeasta, mutta se on hallintorakennusten muodostama tylsähkö alue, joka kaiken muun lisäksi on turistien temmellyskenttää, ja loppujen lopuksi se on aika nopeasti katsastettu.
Kesklinn on laaja kokonaisuus, johon kuuluvat vanhakaupunki, Toompea, Kalamaja ja monet muut kaikkein vierailluimmat osat. Sen alueista sataman lisäksi olennaisia ovat ainakin Kalamaja, siihen kuuluva Telliskivi, Maakri, Kompassi ja Sibuliküla.
Baltian aseman vieressä oleva laaja kaupunginosa on Kalamaja, joka on yksi Tallinnan tunnetuimpia ja perinteisimpiä kaupunginosia. Se on aina ollut kalastajien suosimaa aluetta, mistä sen nimikin kertoo, ja se ulottuu aina merenrannalta Telliskiven alueelle, joka teoriassa myös kuuluu siihen.
Kalamajan olennaisimpia alueita on rautatieaseman tuntuman lisäksi merenrannalla. Aivan sataman vieressä olevat alueet ovat osin melko uusia, sillä vielä parikymmentä vuotta sitten niissä oli hyvin vähän mitään, mutta viime vuosikymmenen aikana alue on moneen kertaan muuttunut, ja kenties eniten juuri merenrannan tienoilla.
Merenrannalla on Kalaturg eli kalatori, jolta Monica-alus suuntaan kesäisin Naissaarelle. Tämä Kalasadamana [kartalla] tunnettu alue on nykyään harvojen vierailukohteena, mutta siltä voi ostaa kalaa ja myös syödä kalaruokia.
Kalasadaman vieressä on Patarei [kartalla], vankila joka 2010-luvun alussa avattiin yleisölle ja joka on monin tavoin raju vierailupaikka. Se suljettiin huonon kunnon takia muutamaa vuotta myöhemmin, mutta kesästä 2019 asti se on ollut uudelleen avoinna. Vankilaan on pieni pääsymaksu, ja sen suojissa voi nähdä kaikenlaista, kuten entisiä leikkaussaleja. Rakennuksessa oppii sen värikkäästä ja monivaiheisesta historiasta, vaikka siellä onkin tarkoitus lähinnä kertoa siitä minkälainen se oli sosialististen vuosikymmenten aikana, joskin se oli silloin kesympi paikka kuin menneinä vuosisatoina. Uusittu vankila onkin vihkiytynyt täysin siihen, että se käy läpi sosialististen aikojen oloja, eikä siellä enää oikeastaan muusta pääse selvillekään. Vankila on avoinna vain kesäkauden aikana, eikä se ole lapsille soveltuva vierailupaikka, sillä siellä voi helposti loukata itsensä eikä rakennuksissa ole helppo liikkua.
Vankila-alueen vieressä on Lennusadam eli Merisatama [kartalla], joka on 2010-luvulla avattu merenkulkumuseo. Se on hintava, aikaa vaativa vierailupaikka, jossa perheet viihtyvät.
Lentosataman vieressä on uusittu teollisuusalue, Noblessnerin satama-alue [kartalla], jota on viime vuosina hehkutettu mutta jossa ei ole sinänsä ollut mitään ihmeellistä. Tilanne saattoi syyskuussa 2019 kokea muutoksen, kun sen alueelle avattiin Taidekeskus Kai. Se on monipuolinen keskus, jonka pääasiallista antia ovat nykytaiteen näyttelyt, mutta siellä näytetään myös elokuvia ja pidetään erilaisia tapahtumia. Lisäksi sen yhteydessä on useita kahviloita ja ravintoloita, joista saa maittavia ruokia. Keskus on avoinna ti–su klo 12–21.
Toinen Noblessnerin alueelle avattu vierailupaikka on lokakuusta 2019 asti avoinna ollut Proto Avastustehas, joka on entisessä sukellusvenetehtaassa. Museo edustaa uusinta uutta, ja siellä etenkin virtuaalikokemukset ovat olennaisia. Siellä voi saada tuntumaa siihen minkälaista on kävellä merenpohjassa ja minkälaista oli ajella maailman ensimmäisellä autolla. Näyttelyesineitä voi itse kokeilla, ja niillä oppii fysiikan laeista ja teknologiasta yleensäkin. Keskus on erityisen hyvä vierailupaikka perheille, joilla on mukana lähes minkä ikäisiä lapsia tahansa. Keskus on avoinna muulloin kuin sunnuntaisin klo 11–18, paitsi pe ja la klo 19 asti.
Kalamajan laajoilla merenranta-alueilla on vielä yksi vierailunarvoinen paikka, ja se on Noblessnerin satamaa vastapäätä. Kalamaja kalmistupark [kartalla] on laaja puistoalue, joka sai alkunsa 1560-luvulla. Silloin sinne ensin haudattiin merimiehiä, ja se toimi hautausmaana lähes 400 vuoden ajan, kunnes se 1950-luvulla lopetti toimintansa hautausmaana. Nykyään se on etenkin perheiden ja koiranulkoiluttajien suosiossa oleva puistoalue, jolla alueella muutenkin olevien kannattaa kesäaikana käväistä.
Hautausmaa on Kalamajan syrjäosissa, joissa on melko vähän mitään mielenkiintoista, mutta Soo tai Tööstuse -katuja pitkin pääsee kohti alueen keskusta. Keskuskatu on Vana Kalamaja [kartalla], jonka sivukadut ovat nekin tutustumisen arvoisia, ja itse Vana Kalamajalla on muutama baari ja kahvila, kuten myös Kalma Saun, Tallinnan vanhin ja arvostetuin yleinen sauna. Sitä voi jatkaa aina Kopli-kadulle asti, jolla on useita ravintoloita ja jonka varrella ovat myös Balti Jaam Turg ja Depoo Turg, mutta siltä voi myös kääntyä Kotzebue-kadulle. Kadun varrelle, entisen Lastenmuseon tilalle, avataan vuoden 2020 aikana Kalamaja Museo [kartalla], joka on yksi kaupunginmuseoista. Siellä esitellään Kalamajan historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta, ja se on hyvä vierailupaikka niille, jotka ovat kiinnostuneita tämän Tallinnan monin tavoin mielenkiintoisimman kaupunginosan historiasta ja nykypäivästä.
Jos kulkee Koplia pitkin ohi Balti Jaam Turgin ja Depoo Turgin, saapuu pian Telliskivi-kadun kulmaukseen. Alue kuuluu Kalamajaan, mutta se on saanut sen verran kaikenlaista alueelleen, että sitä voi tarkastella myös aivan omana kokonaisuutenaan. Telliskivi Loomelinnak [kartalla] on monelle tuttu, sillä aluetta on hellittämättä hehkutettu jo pian vuosikymmenen ajan, mutta se ei ole aivan kaikkien mieleen vaan se on monin tavoin yllätyksetön vierailupaikka, joka harvalle tarjoaa mitään uutta.
Telliskiveä parempia vierailupaikkoja ovat sen vieressä olevat Balti Jaam Turg, joka on lähinnä kauppahalli ja ostoskeskus, ja Depoo Turg, joka antaa Tallinnalle nykyään harvinaisen tuulahduksen jotakin vähän erilaista. Telliskivi on kuitenkin turistien keskuudessa kenties suositumpi vierailupaikka kuin nämä torit, ja sinne suunnataan lähinnä syömään tai vain yleisesti aluetta katsomaan. Siellä on useita erilaisia liikkeitä, joista ei kuitenkaan saa mitään sellaista mitä muualta kaupungista ei saisi, kuten myös ravintoloita, joista ei niistäkään juuri saa mitään sellaista minkä takia tänne asti kannattaisi lähteä. Poikkeus kuitenkin on gluteenittomia ruokia myyvä Kivi Paber Käärik, sillä sellaisia ravintoloita ei muualla Tallinnassa ole. Toinen syy lähteä tänne ovat lauantain kirpputori, joka on parhaimmillaan kauniilla säällä toukokuulta elokuun loppuun, joskin myös huonoilla ilmoilla sisällä pidettävät kirpputorit voivat monia kiinnostaa.
Kesäkuusta 2019 lähtien Telliskiveen on tullut uusi vierailupaikka, joka vetää sinne lisää vierailijoita puoleensa. Tukholmastakin tuttu Fotografiska on valokuvagalleria, joka ei ole mikään edullinen vierailupaikka, mutta se on monipuolinen valokuvamuseo, jossa voi myös syödä hyvin ja viihtyä muutenkin kuin valokuvia katsellen. Museossa on vaihtuvia näyttelyitä ja erilaisia tilaisuuksia, ja ihmisten kokemuksista siellä voi lukea TripAdvisorista.
Alue, joka on Narvan maantien ja Gonsiorin välimaastossa ja jolla Viru Keskuskin sijaitsee, tunnetaan nimellä Kompassi. Se on melko vilkas korttelisto, joka on vain osin turistille tuttu, mutta sen alueella ja vieressä on muutama vierailupaikka, ja tämähän on aluetta, joka on viime vuosina on kokenut suuriakin muutoksia.
Viru Keskusksen vieressä oleva puistoalue on Tammsaare Park [kartalla], joka uusittiin kesäksi 2019 ja joka nykyään on melko viihtyisä paikka. Sen toisessa päässä, lähellä Vapaudenaukiota, ovat kansallisooppera, draamateatteri ja Solaris, joka on yksi kaupungin suosituimmista ostoskeskuksista. Sen yhteydessä on Nordean konserttitalo, ja kun Solarikselta kävelee kohti Kaubamajaa tai Viru Keskusta, kannattaa ainakin jonkin verran tutustua kauppakeskusten takana sijaitsevaan Rävalan puistotiehen. Sen varrella ei ole mitään ihmeellistä, mutta näkymät kohti Maakria edustavat uutta Tallinnaa, johon kuuluvat korkeat hotellit ja pankkien rakennukset.
Alueen kolmas valtakatu, joka on vuodeksi 2019 remontoidun Gonsiorin [kartalla] toisella puolella, on Narvan maantie, joka sekin tuntuu muuttuvan vuosi vuodelta. Sen varrella on ostoskeskuksia, ravintoloita ja kahviloita, mutta vain harva paikka on kestänyt aikojen muutokset. Yksi poikkeus on Kohvik Narva [kartalla], joka on suosittu konditoria ja kahvila, josta saa paitsi leivonnaisia myös ruokia. Kahvila on pysynyt samanlaisena vuosikymmenien ajan, joskin hinnat sielläkin ovat pompanneet ylöspäin, ja se on kesät talvet erinomainen paikka päästä kärryille alueen tunnelmasta.
Kompassin nähtävyyksiin kuuluu erikoisissa rakennuksissa oleva Palokuntamuseo [kartalla], joka on vain viikolla avoinna. Sen vieressä on laaja, lapsiperheiden mieleen oleva Politseiaia Park [kartalla], joka on erinomainen vierailupaikka kesäkauden aikana. Nimensä se on saanut siitä, että 1800-luvulla läheisen poliisiaseman oli tapana kasvattaa siellä vihanneksia omiin tarpeisiin. Puiston päässä sijaitsee uusi ja erikoinen Hilton-hotelli.
Kompassin vieressä oleva korttelisto, joka on Kaubamajan ja Stockmannin välimaastossa, on Maakri. Se on Tallinnan liikekeskus, eräänlainen ”downtown”, jossa on korkeita tornitaloja ja jossa on aivan erilaista tunnelmaa kuin muualla kaupungissa.
Turistit vierailevat Stockmannilla, joka on Paberi-nimisen raitiovaunupysäkin lähellä, ja tätä pysäkkiä käyttävien kannattaa kiinnittää huomiota sen vieressä olevaan armenialaiseen kirkkoon (Jaani Seegi Kirik). Sen urut ovat hyvässä maineessa, ja kirkon sisälle pistäytyvä voi hyvällä tuurilla nauttia jonkin aikaa musiikista. Stockmannilla käyvien kannattaa myös kiinnittää huomiota tien toisella puolella olevaan erikoiseen asuinrakennukseen, joka on yksi Viron ainoita ns. stalinistisia asuintaloja, joita Neuvostoliittoon ilmestyi sodan jälkeisenä vuosikymmenenä. Lähellä Stockmannia, aivan Kaubamajan takana, on yksi Maakrin vierailluimpia rakennuksia, Radisson Blue Sky -hotelli, jonka yläkerran baarista on kaikkein paras katsella paitsi Maakria myös sen lähikortteleita.
Maakriakin pienempi alue on sen eteläpuolella, aivan Radisson-hotellin lähellä, ja sen kuuluisin maamerkki on sosialistiaikoina rakennettu Olümpia-hotelli. Sitä lähes vastapäätä on Kaasani Kirik eli Kasanin kirkko, joka on samantyylinen ortodoksikirkko kuin armenialainen kirkkokin. Alueella ei sinänsä ole paljon muuta näkemistä, mutta hotellin ja Solaris-keskuksen välimaastossa oleva Lembitu Park [kartalla] on erinomainen vierailupaikka lapsiperheille.
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/10
Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.