Nizza on hyvin monipuolinen kaupunki - suurehkon kaupungin palveluiden, nähtävyyksien ja kulttuuritarjonnan lisäksi se tarjoaa myös kauniita maisemia ja auringonpalvojien iloksi monta kilometriä rantaviivaa aivan keskustan tuntumassa. Melkein kaikki ranta-alueet sijaitsevat lentokentän ja Promenade des Anglais'n rantabulevardin [Flickr-kuvia] loppupään välillä.
French Riviera Traveller-sivustolla on kartta, johon on merkitty Nizzan kaikkien rantojen sijainnit.
Vaikka Nizza onkin suosittu rantakohde niin valkoisesta, hienosta hiekasta unelmoiva joutuu kuitenkin pettymään, sillä Nizzan rannat eivät ole hiekkarantoja, vaan ne koostuvat litteistä, meren silottamista kivistä. Rannalle kannattaakin ottaa mukaan pyyhkeen lisäksi jokin alusta, jonka päällä voi ottaa aurinkoa, sekä jonkinlaiset sandaalit tms., joiden kanssa voi mennä veteen asti.
Alueen rannat ovat joko yleisiä tai yksityisiä, molempia löytyy useita Nizzan rantabulevardin varrelta. Yksityisiä rantoja on rantabulevardin pituudella 15, kaikki alueet niiden välissä ovat yleisiä, kaikille avoimia rantoja. Rannalle voi mennä kävelylle ja kävellä koko rantaviivan pituudelta, myös yksityisten rantojen kautta voi kävellä julkisille rannoille, kunhan pysyttelee lähellä vesirajaa.
Yleiset rannat ovat kaikkien vapaassa käytössä ja ne ovat luonnollisesti budjettimatkailijalle yksityisiä rantoja sopivampi vaihtoehto. Rannat ovat ilmaisia ja lisäksi niille voi ottaa mukaan omat eväät, toisin kuin yksityisille rannoille. Yleiset rannat eivät tarjoa yksityisten tapaan aurinkotuoleja tai varjoja, joten mukaan kannattaa ottaa pyyhkeen lisäksi pehmustettu alusta ja ehkä myös aurinkovarjo.
Useimmilla yleisillä rannoilla on suihkut sekä pieni kioski, lisäksi muutamilla yleisillä rannoilla pienestä maksusta käytössä on wc, suihkut, pukuhuoneet ja säilytyslokerot, jotka helpottavat elämää kummasti. Voit myös käyttää yksityisten rantojen vessoja, jos ostat rannan kioskista ensin vaikka jäätelön. Yleisiä rantoja on Promenade des Anglais'n varrella 20.
Nizzan parhaimmat rannat ovat yleensä yksityisiä. Yksityisiä rantoja löytyy paljon etenkin läheltä vanhaakaupunkia. Yksityiset rannat ovat maksullisia, useimpiin voi mennä puoleksi tai koko päiväksi, hinta vaihtelee 10 ja 20 euron välillä. Rannat tarjoavat monia mukavuuksia, auringonottaja saa käyttöönsä mm. aurinkotuolin, jossa on kivisellä rannalla mukava ottaa aurinkoa. Myös aurinkovarjoja ja pyyhkeitä on saatavilla lisämaksusta.
Omien eväiden nauttiminen ei ole sallittua, mutta yksityisillä rannoilla on ravintoloita, ja ruokaa ja juomia voi usein tilata suoraan aurinkotuolillekin, jos ei jaksa pukea päälleen ja lähteä sisälle ravintolaan. Aivan halpaa lystiä tämä ei tietenkään ole, mutta sopii ainakin niille, jotka haluavat viettää päivän luksuselämää ranskalaisella rannalla. Nizzan rannat ovat hyviä uimiseen, mutta eivät sovellu aivan pienille lapsille, sillä ranta syvenee nopeasti ja merivirrat ovat välillä voimakkaita. Joillain yksityisillä rannoilla onkin pienille lapsille erikseen kahluualtaat.
Sekä yksityisten että yleisten rantojen taso vaihtelee. Yksityisistä esim. Beau Rivage [Flickr-kuvia] on siisti, mutta toisaalta monia muita yksityisiä rantoja kalliimpi paikka. Yleisistä rannoista mainittakoon Nizzan itäisin ranta Coco Beach [Flickr-kuvia], joka on melko kallioista aluetta, mutta tarjoaa muutamia suihkuja sekä hienon näkymän Baie des Angesille eli "enkelten lahdelle" [Flickr-kuvia].
Teksti: Anniina Simula
2010/09
Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.