Tuusulan kunta on Järvenpäästä etelään, ja esimerkiksi Onnelan lähelle pääsee julkisilla jäämällä pois Keravan asemalla, jonne pääsee esimerkiksi Helsingin rautatieasemalta paikallisjunalla. Keravan asemalta voi siirtyä Onnelaan vähän alle 40 minuutissa bussilinjoilla 641 ja 665. Onnelaan pääsee myös kulkemalla busseilla, jotka saapuvat sinne Järvenpään asemalta (linjat 665, 665A ja 665K), ja nämä bussit kulkevat Keravan aseman ja Järvenpään aseman väliä. Nämä bussilinjat ovat käteviä myös niille, jotka haluavat siirtyä Ainolasta Onnelaan. Jos haluaa säästää aikaa, kannattaa kulkea Järvenpään asemalta 665-linjoilla etelään kohti Onnelaa, sillä tällainen matka kestää vain parikymmentä minuuttia. HSL:n reittiopasta tutkimalla voi hyvin selvittää kaikkein nopeimmat ja vaivattomimmat kyydit paikasta toiseen.
Aluetta voi myös kiertää 24 kohdetta läpi käyvän bussin kyydissä. Siihen voi ostaa 5 euroa maksavan päivälipun etukäteen tai bussista ja Museokortilla, joka käy valtavaan määrään museoita ympäri Suomea, sen kyydissä voi matkata ilmaiseksi.
Järvenpää ja Tuusula ovat Tuusulanjärven rannalla, ja tämän järven rannoilla on paljon nähtävää ja kaikenlaista tekemistä. Etenkin järven etelärannoilla on paljon kaikenlaista, jota on keskitetysti Onnelan tienoilla.
Tuusulan kuuluisin tie on Onnelan läpi kulkeva Rantatie. Sen varrella oleva Krapi on majapaikka ja myös ravintola Krapihovi, johon voi mennä maistelemaan huippuluokan suomalaisia ruokia. Muita Tuusulan ruokapaikkoja, joista osa on muualla järven rannoilla, voi katsella TripAdvisorista.
Yksi merkittävä vierailupaikka on taiteilija Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut ateljee, Halosenniemi [kartalla]. Tämä museoitu ateljee on yleensä ollut ympäri vuoden avoinna, mutta loppuvuodesta 2021 se oli kiinni remontin takia.
Onnelan kuuluisalla Rantatiellä sijaitseva Aleksis Kiven kuolinmökki [kartalla] on paikka, jossa kansalliskirjailijamme 38-vuotiaana heitti henkensä. Tässä hänen räätäliveljensä omistamassa mökissä Kivi vietti elämänsä viimeiset kuukaudet. Siellä tehdään opastettuja kierroksia yleensä kerran viikossa, ja talossa on perinteisesti voinut vierailla ympäri vuoden.
Kiven kuolintalon vieressä sijaitsee Erkkola [kartalla], joka oli runoilija J.H. Erkon koti ja joka on avoinna ympäri vuoden. Kerran viikossa on opastettu kierros, talossa on näyttelyitä ja joskus täällä on myös esitelmiä ja keskustelutilaisuuksia.
Rantatien vierailupaikkoihin kuuluu myös Lottamuseo [kartalla]. Tämä vierailupaikka on avoinna ympäri vuoden, ja sen kahvila Lottakanttiini tarjoaa lounasta klo 11–14 ja muulloin maistuvia makeita ja suolaisia paloja.
Tuusulanjärven rannoille voi lähteä kävelemään tai patikoimaan, ja koko kierros on 24 kilometriä pitkä. Yksi hyvä pysähdyspaikka on Sarvikallio [kartalla], jossa voi katsella upeita kansallismaisemia ja syödä evästä. Järven rannoilla voi patikoinnin ja pyöräilyn lisäksi soudella, sillä vuokralle tarjotaan soutuveneitä.
Kesäisin Tuusulan golfklubi [kartalla], jonka yhteydessä on myös minigolfrata ja range, on suosittu peli- ja kilpailupaikka. Kenttä sijaitsee Onnelasta etelään, ja sieltä on vierailijoidenkin helppo varata nettisivuilta peliaika.
Tuusulanjärvellä on Järvenpään tapahtumien lisäksi paljon erilaisia tapahtumia. Juhannus on varsin eläväinen vierailuaika, jolloin on luvassa kokkoja ja muuta perinteistä juhlintaa. Tuusulan viikko heinäkuun puolivälin tienoilla on erinomainen vierailuaika, jolloin eri puolilla kuntaa on markkinoita, näyttelyitä, konsertteja ja muita tapahtumia. Järven ympäri juostaan myös yleensä elokuun puolivälissä Tuusulanjärven maraton.
Tietoa Tuusulanjärven ja myös Järvenpää tapahtumista saa tapahtumakalenterista.
Tuusulan laajalla alueella on jonkin verran majapaikkoja, ja niitä on lisää Keravan aseman luona. Keravan asemalta on varsin lyhyt matka Onnelaan ja muualle Tuusulanjärven etelätienoille.
Yksi kaikkein parhaita majapaikkoja koko alueella on perinteinen Hotelli Krapi. Tämä neljän tähden hotelli on paikallinen instituutio, jonka ravintola ja muut ruokapaikat ovat suosittuja. Se sijaitsee golfkerhon vieressä, ja sieltä voi varata perinteisen savusaunan, joka on Tuusulanjärven rannalla. Paikan päällä on kaikenlaista kuten Jopojen vuokrausta ja pakopelihuone, ja sen huoneissa voi nukkua 2–3 henkeä. Hotelli on lähes ympäri vuoden vilkas, joten varaus kannattaa aina tehdä jopa kuukausi etukäteen.
Tuusulan toinen hotelli on Gustavelund Hotel, joka sijaitsee Kirkkotiellä ja joka on kolmen tähden majapaikka. Sijainti Tuusulan keskustassa on kätevä, pyörän saa vuokralle, sauna ja poreallas ovat asiakkaiden ilmaisessa käytössä ja alueelta löytyy myös tenniskenttä. Huoneissa, joita on monia erilaisia, voi yöpyä 1–3 henkeä.
Keravan aseman vieressä sijaitsee kohtuuhintainen mutta vähän pidetty Hotelli Kerava. Sen huoneet ovat kuitenkin melko hyvin varusteltuja, pysäköintipaikka on ilmainen ja sen huoneiden joukossa on myös neljän hengen perhehuone.
Kaikki Booking.comin majapaikat Tuusulassa
Teksti: Peter Forsberg
2021/10