- Huoneistohotellit
- Hostellit
- Yöpyjien eniten tykkäämät
- Alle 50 euroa per yö
- 50 – 100 euroa per yö
- 100 – 150 euroa per yö
Port de Sóller on rauhallinen mutta hintava kohde perheille. Siellä on kalliit hotellihuoneet, ja siellä on melko vähän majapaikkoja. Näin sinne suuntautuva matka kannattaa varata puoli vuotta etukäteen tai jopa aiemmin, ja sinne suuntaavan kannattaa varautua siihen, että lomasta tulee normaalia hintavampi.
Port de Sóller on tyylikäs mutta jonkin verran aikuismainen matkakohde, jonka päävetonaula perheille ovat sen rannat. Ne ovat kuitenkin melko pieniä, ja ne täyttyvät keskikesällä totaalisesti.
Port de Sóllerin satamasta on helppo kesällä lähteä mitä erilaisimmille veneretkille ja risteilyille, ja niiden kyydissä voi mennä vaikka Palmaan asti.
Port de Sóllerista voi helposti linja-autolla vierailla sisämaassa sijaitsevissa Sóllerissa, Deiássa ja Valldemossassa. Jos vuokraa auton tai lähtee matkaan taksilla, voi tietenkin tutustua vaikka mihin Mallorcan osaan, mutta Port de Sóller soveltuu parhaiten matkakohteeksi niille, jotka haluavat viettää aikaa siellä, sen lähellä olevissa paikoissa ja mahdollisesti käydä kerran Palmassa.
Port de Sóllerissa on mukava kävellä, tai siellä voi vuokrata pyörän, mikä säästää askelia ja on suosittua. Jos haluaa siirtyä Sólleriin, sinne voi kävellä noin puolessa tunnissa, pyöräillä, mennä ylihintaisella taksikyydillä, bussilla tai seitsemän euroa suuntaansa maksavalla raitiovaunukyydillä.
Vanhanaikainen raitiovaunu on turistien suosima mutta melko hintava kyyti (7 € suuntaansa), joka vie Port de Sóllerin rantakadulta Sóllerin pääpaikoille. Jos haluaa pyöräillä tai kävellä Sólleriin, ei tarvitse kuin seurata raitiovaunukiskoja, joskin Sóllerissa on hivenen sokkeloista eikä raitiovaunukiskoja voi turvallisuussyistä täysin seurata.
Jos mielii minne tahansa Mallorcalle, on rantakadun ja sen keskellä olevan tien risteyksessä takseja. Tyypilliset hinnat voi nähdä taululta, ja 2–4 hengen porukoille hinnat voivat olla houkuttelevia.
Taksia edullisempaa on siirtyä muualle linja-autolla, joilla tosin Palman lisäksi pääsee suoraan kätevästi vain Deiáan ja Valldemossaan. Linja 210 on hitaampi, mutta se kulkee Palmasta Valldemossaan, Deiáan, Sólleriin ja Port de Sólleriin.
Tunnelin kautta kulkeva linja 211 on nopeampi, ja se kulkee Palman Estació Intermodal -asemalta (Plaça d'Espanya) 45 minuutissa ja reilulla kolmella eurolla Port de Sólleriin. Lippu ostetaan aina kuskilta, eikä maksaa saa yli 20 euron setelillä.
Turistien mieleen on vanhanaikainen junayhteys, joka kulkee Plaça d'Espanya -aukion juna-asemalta [kartalla] Sólleriin. Meno-paluu aikuisilta maksaa 25 euroa, 3–6-vuotiaat pääsevät 9 eurolla ja 6–18-vuotiaat 12,50 eurolla. Junia kulkee muutaman kerran päivässä, ja matka kestää tunnin suuntaansa. Liput ostetaan etukäteen aseman lippukassalta, ja sama pätee jos lähtee Sóllerin Plaça d'Espanyan juna-asemalta Palmaan.
Palman lentoasemalta voi siirtyä vain taksilla suoraan Port de Sólleriin, mutta tälle noin kolme varttia kestävälle matkalle tulee hintaa.
Suoraa linja-autokyytiä ei ole, ja kaikkein edullisinta on nousta bussiin numero 1, joka lähtee taksien takana olevalta pysäkiltä, ja mennä sillä Plaça d'Espanya -aukiolle. Pysäkiltä siirrytään muutaman metrin päässä oleville liukuportaille, kuljetaan ohi lippukassojen ja mennään rullaportailla alhaalla olevalle linja-autoasemalle. Sieltä voi sitten siirtyä hitaalla linjalla 210 paitsi Port de Sólleriin myös Valldemossaan, Deiáan tai Sólleriin. Tunnelia pitkin kulkevalla nopealla linjalla 211 voi mennä Sólleriin tai Port de Sólleriin. Nopealla bussilla matka kestää 45 minuuttia ja maksaa vähän yli 3 euroa.
Port de Sólleriin voi matkustaa omatoimisesti tai matkatoimiston järjestämälle matkalle. Omatoimisesti matkaava varaa lennot ja hotellin itse ja voi säästää satoja euroja. Joustavuudesta on aina hyötyä, sillä yleiset loma-ajat ovat kaikkein kalleimpia ja myös kiireisimpiä ajankohtia matkustaa Mallorcalle, jonne nykyään vuosittain suuntaa yli 25 miljoonaa ihmistä.
Suomesta on sekä suoria että välilaskullisia lentoja Mallorcalle, missä lentoasema on Palma de Mallorcan kaupungin keskustan lähellä. Lentoasema voi olla varausjärjestelmissä ja lentoyhtiöillä ”Mallorca” tai ”Mallorca Palma” mutta saarella on vain yksi lentoasema. Lentoaika suorilla lennoilla on reilut neljä tuntia, ja joustavuudesta on valtavaa taloudellista hyötyä. Hyötyä on myös siitä jos onnistuu välttelemään yleisiä loma-aikoja, kuten pääsiäistä, heinä-elokuuta ja lokakuun kahta viimeistä lomaviikkoa.
Tuttu ja turvallinen Norwegian lentää monta kertaa viikossa suoraan Mallorcalle ympäri vuoden. Lippujen hinnat ainakin hiljaisina matkustusaikoina voivat olla alhaisia, alkaen noin neljästäkymmenestä eurosta, mutta joinain muina päivinä hinta voi olla viisinkertainen. Kaikkein paras on tarkastella avoimin mielin hintakalenteria ja valita sieltä lento, joka ei ole kalleimmasta päästä.
Finnair lentää maalis-huhtikuun vaihteen tienoilta lokakuun loppuun suoraan Helsingistä Palmaan ja myös keskiviikkoisin Oulusta juhannuksen tienoilta elokuun alkuun. Lentää voi myös muista kaupungeista, jos lentää ensin Helsinkiin tai Ouluun. Hinnat vaihtelevat jonkin verran ajankohdan mukaan, mutta kesälomien aikaan ne ovat suosittuja ja varaukset kannattaa tehdä kuukausia etukäteen.
Ulkomaisista yhtiöistä Vueling ja SAS lentävät pääasiallisesti välilaskullisia lentoja Mallorcalle. Niiden kyydissä pääsee hyvin myös aikoina, jolloin Finnair ei lennä, mutta ne eivät yleensä pärjää hinnoissa Norwegianille.
Lisää lentoja voi katsella esimerkiksi Skyscannerista
Port de Sóller, jota monet matkatoimistot kutsuvat espanjankielisellä, paikan päällä tuntemattomalla nimellä ”Puerto de Sóller”, ei ole edullinen matkakohde. Se on kuitenkin tyylikäs, rauhallinen lomakohde, jonne perinteiselle rantalomalle kannattaa matkustaa toukokuun alkupuolelta lokakuun loppupuolelle. Monet matkatoimistot järjestävät lentokenttämatkat lisämaksua vastaan, mutta kannattaa huomata, että omin nokin bussilla pääsee Palman lentoasemalta Port de Sólleriin reilulla kahdeksalla eurolla suuntaansa.
Aurinkomatkat tekee matkoja maalis-huhtikuun vaihteesta lokakuun loppuun. Lennot tehdään suorilla Finnairin lennoilla, ja matkaan voi lähteä myös Oulusta keskiviikkoisin juhannuksen tienoilta koulujen alkamiseen. Helsingistä matkaan lähdetään lauantaisin, viikko maksaa alkaen noin 755 € ja hinnat vaihtelevat jonkin verran eri viikkoina mutta ne pysyttelevät pääasiallisesti yli 800 euron ja monina viikkoina reilusti yli yhdeksänsadan euron.
Tjäreborg tekee huhtikuulta lokakuulle matkoja Port de Sólleriin, mutta sinne voi lähteä saman matkatoimiston kyydissä muulloinkin. Tjäreborgin hakukone on kuitenkin huono, ja se esittelee mieluummin saaren muita kohteita kuin Port de Sólleria. Jos Tjäreborgin matkalle haluaa juuri sinne, kannattaa ehkä käväistä matkatoimistossa.
Port de Sóller tunnetaan joissain yhteyksissä ja varauspalveluissa nimellä ”Puerto de Sóller” mutta tätä espanjankielistä nimeä ei käytetä virallisesti eikä sitä juuri paikan päällä näy. Vaikka Port de Sóller on melko pieni rantalomakohde, kannattaa hotellin sijaintiin kiinnittää huomiota, sillä se voi olla hankalassa paikassa. Pääpaikat ovat yksinkertaisesti rantakadun ja rannan lähellä, ja mitä lähempänä niitä yöpyy, sen parempi.
Mahdollista on tietenkin myös yöpyä noin kolmen kilometrin päässä olevassa Sóllerin kylässä, mikä voi olla hyvä ratkaisu kaikkein vilkkaimpina matkustusaikoina, jolloin Port de Sóllerissa ei välttämättä ole tilaa.
Varaukset on hyvä tehdä kaikkina aikoina hyvissä ajoin, ja kevään matkaa varten huonetta kannattaa katsella syksyllä ja syksyn keväällä.
Port de Sóller ei ole hotellien puolesta edullinen paikka, ja jos sieltä onnistuu saamaan huoneen, joka maksaa kahdelta hengeltä alle 80 €, on se alhaisimmasta päästä.
Yksi edullisimpia majapaikkoja on aivan rannan vieressä oleva Hotel Miramar. Se on kuitenkin saanut siellä yöpyneiltä ristiriitaisen vastaanoton, eikä se sovellu niille, joille moitteeton hotellihuone on kaikki kaikessa. Näkymät ovat hyvät, huoneissa on kohtalaisen hyvät varustelut ja monissa huoneissa on merinäköalallinen parveke.
Huomattavasti hintavampi Los Geranios on sekin rannalla. Näkymät ovat hyvät, joissain huoneissa on parveke ja tämä on pidetty hotelli.
Jos mielii erittäin pidettyyn, moitteettomaan ja uima-altaalla varustettuun hotelliin, on Aimia Hotel hyvä majapaikka. Hotellissa on kaikki herkut, mutta se ei ole aivan rannalla vaan keskustaan on jonkin verran matkaa.
Sisämaassa, kolmen kilometrin päässä rannalta sijaitseva Sóller on vähän edullisempi paikka viettää yönsä. Siellä on hosteleita ja muita edullisia majapaikkoja, mutta sielläkin varaus on tehtävä kuukausia etukäteen.
Sóllerissa Casa Bougainvillea on tyypillinen paikallinen pieni majapaikka, josta on lähes yksinomaan pidetty.
Booking.comin kaikki majapaikat Port de Sóllerissa ja Sóllerissa
Teksti: Peter Forsberg
Kuvat: Peter Forsberg
2017/12