Skopje on suosittu kohde suomalaisten perheiden keskuudessa, mutta se on parhaimmillaan vähän vanhempien lasten tai jo teini-ikään ehtineiden kanssa. Kaupungissa on hankala liikkua, isot ruuhkat vaikeuttavat taksilla matkustamista ja kaupungin ytimessäkin on kulkukoiria, jotka tosin Skopjessa ovat melko harmittomia. Kaupungin kadut ja jalkakäytävät ovat varsin huonossa kunnossa, joten esimerkiksi lastenrattaiden työnteleminen siellä tuskin edes käy päinsä.
Ruokailu onnistuu lastenkin kanssa, mutta niistäkin vähän vanhemmat osaavat enemmän nauttia. Nähtävyyksiä Skopjessa on hyvin vähän, eikä oikeastaan mikään yksittäinen nähtävyys ole suosittu vierailupaikka ulkomaisten perheiden keskuudessa. Skopjeen tehdään yleensä melko lyhyitä matkoja, eikä siellä tarvitsekaan välttämättä viettää yli kolmea päivää, mutta jos Makedoniaan saapuu kesäkauden aikana ja on siellä vaikka viikon, on mahdollista tutustua muihinkin kohteisiin, joista suuren järven rannan oleva Ohrid on rauhallinen ja pienille lapsillekin sopiva lomapaikka.
Skopjeen matkustavan perheen ei ole välttämätöntä laatia mitään ohjelmaa, sillä kaupungissa on kaksi erilaista keskustan osaa, joissa molemmissa on etenkin isojen patsaiden ja erikoisten rakennelmien luomaa ainutlaatuista tunnelmaa. Vanhojen osien basaarialue on mielenkiintoinen, mutta se on aika pieni ja tarjoaa viihdykettä vain päiväksi pariksi. Keskustan uusi osa, joka on Makedonia-aukion tuntumassa, on hankalampi paikka suunnistaa, mutta aukio, lähikadut ja joenrantapromenadi kannattaa koluta läpi. Rantapromenadin varrella olevat ravintolat suurine katettuine terasseineen sopivat hyvin perheille, ja siellä voi isokin porukka istua samassa pöydässä.
Skopje on liikkumisen puolesta hankala kaupunki. Siellä kadut, jalkakäytävät ja vasta muutama vuosi sitten uusitut aukiotkin ovat rähjäisessä ja joskus vaarallisen huonossa kunnossa. Huonot kävelyolosuhteet tekevät autoilusta keskustassakin houkuttelevaa, ja näin kaupungissa on viikolla etenkin aamu- ja iltapäivisin kovia ruuhkia, joiden takia bussilla tai taksilla matkustamista kannattaa näihin aikoihin vältellä.
Taksilla liikkuminen on äärimmäisen edullista, niin että eurolla pääsee lähtömaksuineen päivineen yli kilometrin matkan. Taksin voi tilauttaa majapaikasta tai ravintolasta, mutta sellaisen tilaaminen itse voi olla hankalaa. Takseja odottelee asemilla, lähellä Makedonia-aukiota ja vanhaa basaaria ympäröivillä kaduilla, ja kuskit ovat yleensä rehellisiä. Tärkeää on että taksi on valkea ja keltainen ja että kuski pystyy matkan lopussa niin halutessa antamaan kuitin. Mikäli hinnasta tulee epäselvyyksiä, kannattaa kysyä asiasta vaikka majapaikasta, ja jos kuski ei suostu tulostamaan kuittia, matkaa ei tarvitse maksaa.
Tietoa taksilla liikkumisesta saa Skopjen virallisilta matkailusivuilta.
Tietoa taksiyhtiöistä ja muusta takseihin liittyvästä saa myös Discovering Macedoniasta.
Skopjessa on kattava bussiverkosto, johon kuuluu Englannista tuttuja punaisia kaksikerroksisia busseja, mutta turistille niiden käyttäminen ei välttämättä ole kovinkaan hyvä ajatus. Bussia käyttävän olisi hyvä tuntea kaupunkia, eivätkä bussit liiku hyvin keskustan alueella. Vanhasta basaarista ei voi siirtyä jouhevasti bussilla Makedonia-aukiolle, mutta matkan voi kävellä kymmenessä minuutissa. Ylipäätään matkat ovat varsin lyhyitä, vaikka ne aluksi tuntuvat pitkiltä ja kaupungin leveiden bulevardien ylittäminen on aikaa vievää puuhaa.
Skopjen bussit eivät ota vastaan käteistä, ja niitä käyttämään haluavien pitää hankkia Skopska-kortti. Tietoa busseilla liikkumisesta Skopjessa saa kaupungin virallisilta matkailusivuilta.
Skopjessa ei kannata yrittää ajella pyörällä, eikä siellä kannata vuokrata autoa.
Lähes kaikki suomalaiset saapuvat Skopjeen lentäen, mutta sinne voi tietenkin siirtyä myös monista maista bussilla tai junalla.
Skopjen kansainvälinen lentoasema eli SKP [kartalla] sijaitsee noin 25 kilometrin päässä ytimestä. Sieltä voi nopeimmillaan noin 20 minuutissa siirtyä taksilla lähes minne tahansa Skopjen ytimen alueelle tai liepeille, mutta huomattavasti edullisempi bussi on lähes yhtä nopea kulkuneuvo, joskin paljon riippuu siitä kuinka kauan sitä joutuu odottelemaan.
180 denaaria eli kolmisen euroa maksava bussikyyti kulkee lentoaseman ja ytimen välillä. Aikataulun voi nähdä verkkosivuilta, ja bussista voi jäädä pois jo ennen ydintä ja myös bussiasemalla, joka tosin on lyhyen matkan päässä päätepysäkistä. Se on nimetty Holiday Innin mukaan, ja se on aivan Makedonia-aukion lähellä, joenrantapromenadin varrella oleva pysäkki [kartalla], josta voi kävellä viidessä minuutissa moneen Makedonia-aukion lähellä olevaan paikkaan. Jos kaupunki on ennestään tuntematon ja hotelli on esimerkiksi toisella puolella keskustaa, kannattaa joko siirtyä majapaikalle päätepysäkiltä tai jo lentoasemalta taksilla suoraan majapaikalle.
Monet hyppäävät Skopjen lentoasemalla suosiolla taksiin, ja sellaisen voi myös tilata etukäteen. Viralliset taksit ovat nimeltään ”Airport taxi”, eikä lentoasemalla muita takseja pitäisi ollakaan. Matka Skopjen ytimeen maksaa noin 1200 denaaria eli parikymmentä euroa suuntaansa. Taksilla voi lentoasemalta siirtyä suoraan myös muualle maahan kuten Ohridiin tai muihin maihin, kuten Kosovoon.
Skopjen linja-auto- ja rautatieasemat ovat vierekkäin [kartalla] noin vartin kävelymatkan päässä Makedonia-aukiosta, Vera-ostoskeskuksen takana. Junakyydit eivät Makedoniassa ole kovin yleisiä, mutta bussilla voi hyvin siirtyä kaikkialta maasta pääkaupunkiin ja myös muista maista sinne.
Skopjen asemilta voi kävellä moneen paikkaan, kuten keskustan uusiin osiin, mutta sieltä voi hyvin siirtyä taksilla muualle. Kyydit ovat edullisia, niin että vartin matka ei maksa paljon yli paria euroa. Matkat pitää maksaa paikallisella valuutalla, jota voi asemalla ostaa euroilla.
Pohjois-Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen voi Suomesta siirtyä lentäen, mutta muilla keinoin kuten omalla autolla matka voi kestää todella kauan. Lähimaista ja muualta Pohjois-Makedoniasta parhaiten Skopjeen pääsee linja-autolla, ja lähimaiden parhaat yhteydet ovat Kosovosta ja Serbiasta, joskin myös Albaniasta on busseja Skopjeen. Junalla Skopjeen voi matkustaa parhaiten muualta maasta, mutta junalla paikan päälle siirtymistä ei voi oikein suositella, sillä junat ovat hitaita ja niitä on melko vähän.
Skopjeen yleensä lennetään Suomesta, ja koko matka järjestetään omatoimisesti, usein vain muutamalla klikkauksella. Ensin kannattaa katsoa lento ja heti perään majapaikka, ja näin koko matkan voi järjestää muutamassa minuutissa.
Suomesta on oikeastaan vain yksi järkevä suora lento Skopjeen, ja se on Wizzairin lento Turusta Skopjeen. Tämä yhteys on kätevä eteläisessä Suomessa asuville, sillä Turun lentoasemalle on lyhyt ja myös julkisilla helppo matka kaupungin keskustasta, kuten linja-autoaseman edustalta. Kaukaa Suomesta kuten Oulusta voi mahdollisesti lentää Turkuun, mutta ainakin Finnairin lennot muualta Suomesta kiertävät Helsingin kautta, ja Helsingissä pitää odotella ja vaihtaa konetta.
Lento Turusta Skopjeen kulkee ympäri vuoden, lentoaika on erinomainen niille, jotka asuvat korkeintaan parin sadan kilometrin päässä Turusta ja suora lento kestää kolme tuntia ja viisitoista minuuttia. Lennot, joita on tehty heinäkuusta 2019, ovat toistaiseksi aina olleet keskiviikkona ja sunnuntaina, joten matkan pituudeksi voi valikoida 3, 4 tai 7 yötä.
Suomesta on mahdollista välilaskuin lentää esimerkiksi Helsingistä Skopjeen, ja näistä lennoista saa tietoa Skyscannerista, mutta koska lento Turusta on hyvään aikaan ja edullinen, on se kaikkein paras kyyti.
Erinomaiset yhteydet bussilla on etenkin Ohridiin, ja lähimaista lyhyin matka bussilla on Kosovoon ja Serbiaan. Albaniasta, Bulgariasta, Kreikasta, Montenegrosta ja Kroatiasta Skopjeen on niin pitkä matka, että se kestää joko yön yli tai sitten reilusti yli 6 tuntia päiväsaikaan.
Makedonian eri paikkakunnille on paljon linja-autoja, mutta vuoroja on parhaiten viikolla ja päivisin. Esimerkiksi viikonloppuisin viimeiset vuorot voivat kulkea jo klo 16, ja muutenkin bussimatkat kannattaa tehdä päivällä ja mieluiten arkena.
Linja-auton lisäksi taksilla voi tehdä pitkiäkin matkoja. Esimerkiksi Ohridiin ja Kosovoon vai siirtyä taksilla 70–100 eurolla.
Erinomainen sivusto, jolta voi nähdä aikatauluja ja joskus ostaa lippujakin, on Balkan Viator.
Toinen mutta huonompi sivusto näille tienoille on Omio, josta voi nähdä myös juna- ja lentoyhteyksiä.
Opas jatkuu seuraavalla sivulla >> Sivu 4: Hotellit ja majoittuminen
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2022/01