Sivu 1: Johdanto ja Mumbain nähtävyydet
Sivu 2: Tekemistä, ruokailu ja tapahtumat
Mumbaita kuvaa hyvin lausahdus "kaupunki, joka ei nuku koskaan". Yökerhoista ei ole pulaa tässä kaupungissa. Yö on aikaa, jolloin ihmiset voivat vapautua työn rasituksesta. Läntisen kulttuurin kasvava vaikutus näkyy yökerhojen, klubien, loungejen ja baarien runsautena. Siksi yövirkulle turistille on tarjolla laaja valikoima paikkoja mistä valita. Klubeilla voi tavata paikallisten asukkaiden lisäksi myös Bollywoodin tähtiä.
Mumbai on festivaalien kaupunki, ja kaikkein tärkein ja vanhin niistä on Ganesh Chaturthi. Festivaalilla juhlistetaan Lord Ganeshan, vaurauden ja viisauden jumalan, syntymäpäivää. Festivaali sijoittuu elo-syyskuun vaihteeseen. Juhlan aikana Ganeshan patsas asetetaan koteihin ja temppeleihin ja sitä palvotaan kymmenen päivän ajan. Viimeisenä päivänä järjestettävässä suurkulkueessa jumalpatsas upotetaan veteen. Jumalan uskotaan palaavan taivaalliseen asuinpaikkaansa kymmenen päivän palvonnan jälkeen. Uhrilahjana annetaan kookospähkinöitä, makeisia, kukkia ja palavia kamferikuutioita Aarti-laulun säestäessä veteen laskua.
Mitä tahansa haluat ostaa, voit löytää sen Mumbaista. Ihmiset eri puolilta maailmaa ovat kokeneet Mumbain valikoiman laajuuden. Tämä shoppailijan paratiisi tunnetaan myös Chor Bazaar, Dharavi Markets ja Crawford Markets -toreistaan. Mumbain toreilta voit ostaa perinteisiä intialaisia pukuja erittäin kohtuulliseen hintaan ja sen vuoksi useat kauppiaat sekä Intiasta että ulkomailta vierailevat Mumbaissa. Intialaiset korut ovat myös kuuluisia ulkomaalaisten keskuudessa. Tinkien voit tehdä torilla ostoksia todella edullisesti, mutta hinnat eivät huimaa päätä myöskään Mubain valtavissa ostoskeskuksissa.
Mumbai sijaitsee Intian keskusosassa, ja sen vuoksi voit maistaa lähdes kaikkia intialaisen keittiön variaatioita. Maharashrian Thali on keittiökunta, jonka antimia jokaisen Mumbain matkaajan tulisi maistaa ainakin kerran. Se sisältää roti-leivän kanssa tarjottuja erityyppisiä curryjä. Kuuluisia mumbailaisia pikaruokia ovat mm. Pav Bhaji, Bhel Puri, Pani Puri -ruokalajit, joita on saatavilla perinteisessä muodossaan lähes kaikissa turistikeskuksissa. Kookos on useimpien perinteisten ruokien pääraaka-aine ja ruoat valmistetaan yleisimmin maapähkinäöljyssä. Mumbain makeita herkkuja ei myöskään kannata jättää väliin.
Lapsille Mumbaissa on tarjolla lukuisia huvipuistoja. Näistä ensimmäisenä tulee mainita Essel World. Tämä lajityyppinsä ensimmäinen puisto Intiassa tarjoaa monenlaisia viihdyttäviä laitteita lapsille. Aasian suurin vesipuisto Water Kingdom on myös osa tätä Gorai Beachin läheisyydessä sijaitsevaa huvikeskusta. Kesäisin puisto on usein täynnä ihmisiä. Monsuunikaudella ja viikonloppuisin puistoon on saatavilla edullisia paketteja.
Toinen mielenkiintoinen paikka lapsille Mumbaissa on Nehru Planetarium, jossa he voivat oppia mielenkiintoisia asioita hauskalla tavalla. Planetaario sijaitsee uskomattomassa sylinterinmuotoisessa rakennuksessa, jossa on myös taidegalleria, ravintola, kirjasto, kulttuurikeskus ja neljätoista galleriaa sisältävä Discovery of India -näyttely. Rakennuksessa on myös yhdistetty konsertti- ja elokuvasali, jossa lapset voivat viihtyä katselemalla elokuvia ja oppimalla kiinnostavia asioita avaruudesta.
Yksi Intian kuuluisista turistikohteista on Goa, joka sijaitsee myös Mumbain läheisyydessä. Matkaa Goan pääkaupunkiin Panjimiin on 600km. Kaupunki on kuuluisa rannoistaan ja sen kulttuuri eroaa Intian muista alueista huomattavasti. Kukaan joka viettää aikaa täällä, ei voi olla huomaamatta, kuinka monimuotoista ja elinvoimaista seutu on muuhun Intiaan verrattuna. Itseriittoisten turistikohteiden ja rastapäisten rihkamakauppiaiden sijaan löydät portugalilaisen ruokakomeron, joka on hilseilevä arkkitehtuurinen herkkupala intialaisella yltäkylläisyydellä maustettuna. Yksi Goan kuuluisista rannoista on Anjuna, joka on koloniaalinen Portugalin ja modernin Intian täydellinen yhteensulautuma.
Nykyisenkaltaisen tapahtumarikkaan Mumbain luovat kuitenkin sen paikalliset asukkaat, joita kutsutaan nimellä Mumbaikars. He elävät nopeatempoista elämää tässä kaupungissa, jossa heillä on hyvin vähän aikaa nauttia sen kulttuuritarjonnasta. Itse kaupungin dynaamisuus kertoo sen kunniakkaasta menneisyydestä ja eläväisestä nykypäivästä. Festivaalit, joiden aikana koko työssäkäyvä väestö on lomalla, vietetään innokkaasti kastiin ja uskontoon katsomatta. Tärkeimmät puhutut kielet ovat hindi ja marathi, mutta useat paikalliset puhuvat myös englantia. Mumbaissa voi usein nähdä Bollywood-tähtien tyyliä matkivia ihmisiä, koska elokuvien vaikutus intialaisten elämään on suuri. Eri yhteiskuntaluokista tulevat ihmiset elävät Mumbaissa omaa elämäänsä niin onnellisina kuin se vain on mahdollista.