- Huoneistohotellit
- Hostellit
- Yöpyjien eniten tykkäämät
- Alle 50 euroa per yö
- 50 – 100 euroa per yö
- 100 – 150 euroa per yö
Vietnamin pääkaupunki on maan toiseksi suurin kaupunki, jossa asuu noin 8 miljoonaa ihmistä mutta laskelmien mukaan sen ympäristössä on jopa 20 miljoonaa asukasta. Se on äärimmäisen vilkas, saasteinen ja hankala paikka lomailla, ja siellä kokeneetkin aikuiset matkustajat ovat välillä helisemässä. Liikenne ei rauhoitu oikeastaan hetkeksikään, kaduilla on jatkuva tungos ja iltaisin Hanoi on kaupunki, jossa olut virtaa.
Hanoihin ei välttämättä kannata matkustaa koko perheen voimalla, mutta tietenkin jos mukana on teinejä, jotka tuntevat olonsa Bangkokissakin kotoisaksi, voivat he hyvinkin sopeutua myös Hanoin äärimmäisen hektiseen elämänmenoon.
Liikkuminen paikasta toiseen on Hanoissa ongelma. Sinne rakennetaan metroa, mutta saattaa mennä pitkäänkin ennen kuin se on niin laaja, että siitä olisi vierailijalle hyötyä. Mihinkään bussiin ei kaupungissa kannata nousta, sillä niiden liikkeet ovat arvoituksellisia ja ne juuttuvat helposti ruuhkiin. Taksit ovat parhaimmillaan äärimmäisen edullisia (vartin matka maksaa noin euron), mutta käytännössä turisteja yritetään usein jymäyttää ja etenkin rautatieasemalla saa olla tarkkana. Siitä huolimatta matka, joka voisi maksaa euron, maksaa kolme tai neljä euroa, joten isoista summista ei ole kysymys.
Hanoissa kannattaa kävellä paikasta toiseen, eikä yhden päivän ajalle kannata suunnitella monia vierailupaikkoja, sillä katujen ylittäminen on aikaa vievää ja muutenkin kaupungissa liikkuminen on hankalaa. Korttelit ovat sokkeloisia, oikeaan suuntaan kulkeminen ei aina ole helppoa ja valtaosassa keskustaa tuhannet skootterit viilettävät kapeita kujia pitkin kuin viimeistä päivää. Katuja ylittäessä ja muutenkin kulkiessa kannattaa olla äärimmäisen tarkkana, sillä liikennesääntöjä ei juurikaan noudateta ja liikennettä voi yhtäkkiä tulla mistä ilmansuunnasta tahansa.
Hanoissa liikkumiseen ja siellä oleskeluun voi tottua muutamassa päivässä, ja valtaosan hermoja siellä oleskelu raastaa koko vierailun ajan. Kaikkein huonoimpia ajankohtia kävellä ovat iltapäivät ja alkuillat, jolloin kaupungissa on käsittämättömiä ruuhkia. Tällainen ajankohta on etenkin noin klo 15–19 mutta myös muulloin voi olla äärimmäisen vilkasta.
Vanhankaupungin katuja suljetaan iltaisin suurten iltatorien takia. Liikennettä ei niillä tällöin ole, mutta ihmisiä on senkin edestä. Iltatoreilla kannattaa pitää arvoesineistä hyvää huolta, ja kannattaa vältellä suurimpia tukoksia, joita muodostuu etenkin yöelämästä tunnettujen kortteiden liepeille.
Hanoissa on takseja, joilla on erilaisia hintoja, ja jos kuski laittaa mittarin päälle, on kyyti halpa. Esimerkiksi rautatieasemalla hinta sovitaan etukäteen, ja se on kolme neljä kertaa sen mitä matka mittarin kanssa maksaisi.
Taksia suositumpi paikallistenkin keskuudessa on GrabTaxi, mutta koska osoitteet ovat erikoisia ja muutenkin homma on eksoottista, kaikkein paras on antaa esimerkiksi majapaikan tilauttaa se paikalle. He sitten kertovat mitä matka maksaa ja yleensä auto ilmaantuu paikalle minuutissa parissa. Jos haluaa itse Hanoissa ja muuallakin Vietnamissa käyttää Grabia, voi sivulta ladata sovelluksen.
Hanoissa on moottoripyöräkuskeja (xe om), jotka ajelevat lähinnä skoottereilla, ja ne eivät juutu ruuhkissa yhtä lahjakkaasti kuin taksit ja muut autot. Ne ovat kuitenkin vain yhdelle hengelle, niiden käyttäminen voi olla saasteiden takia epämiellyttävää ja riski joutua onnettomuuteen on suurempi kuin taksissa. Niitä ei voi kaupungissa vierailevalle suositella.
Cyclo eli perinteinen polkupyöräkyyti (riksa) on monelle elokuvista tuttu tapa siirtyä paikasta toiseen. Vaikka hanoin cyclot ovat parin viime vuosikymmenen aikana pääosin kadonneet, on niitä edelleenkin, joskin valtaosa niistä kalastelee ylihintaisia kyytejä turisteilta. Ne voivat joitain kiinnostaa, mutta saasteet leijuvat ympärillä, kyyti on varsin hidas ja hinta kannattaa sopia etukäteen. Vietnamissa oli vielä 1990-luvulla valtavasti polkupyöriä ja riksoja, mutta niiltä ajoilta on siirrytty lähinnä skoottereihin eikä riksakuskeja enää ole kuin nimeksi.
Hanoissa on tietenkin busseja, joilla matkustaminen on pilkkahintaista, mutta vanhoissa osissa niitä ei näe eikä niistä ole kovin paljon turistille hyötyä. Lisäksi ne juuttuvat ruuhkiin, jotka etenkin turistien suosimilla alueilla ovat jatkuvia. Bussia ei voi suositella sen enempää kuin moottoripyörää tai cycloakaan.
Hanoissa on joistakin Euroopan kaupungeista kuten Krakovasta tuttuja golfkärrymäisiä ajoneuvoja, jotka tekevät kierroksia etenkin vanhoissa osissa ja Hoan Kiem -järven ympäristössä. Niihin voi nousta esimerkiksi juuri järven rannoilla [kartalla] ja myös Dong Xuang -kauppahallin [kartalla] tuntumassa on paikka, johon niihin voi nousta. Yksi ajoneuvo voi kuljettaa 1–8 henkeä. Normaalisti kierros kestää 45 minuuttia ja matkan pituus on 7 kilometriä, joten tämä on hektisessä ja varsin laajassa Hanoissa erinomainen tapa vaivatta ja nopeasti nähdä paljon paikkoja. Kolmas linja on suunnitteilla, ja asiasta voi lukea lisää Vietnam On-Linestä.
Hanoihin on tulossa kahdeksanlinjainen, yli 300 kilometriä pitkä metroverkosto, ja väitetään, että siitä olisi osin hyötyä turistillekin. Esimerkiksi linja 2 kulkee lentoasemalle ja Hoan Kiem -järvelle. Koko projekti on kuitenkin venynyt eikä kaupungin vanhoissa osissa tai muuallakaan näkynyt merkkiäkään metroasemista vielä tammikuussa 2020. Aluksi valmistuu vain kaksi linjaa, mutta voi hyvinkin mennä vuoteen 2023 ennen kuin ensimmäinenkään linja aloittaa toimintansa. Sitä ei kylläkään arvaisi metron verkkosivuilta, jotka ovat täysin valmiina metron avaamista silmällä pitäen. Kun metro viimein aloittaa toimintansa, on siitä aivan varmasti tietoa juuri näillä sivuilla.
Vietnam Guide kertoo jonkin verran liikkumisesta paikasta toiseen.
Hanoin lentoasema on Noi Bai [kartalla] (HAN). Se on noin 35 kilometrin päässä Hanoin ytimestä, ja matkan sieltä kaupunkiin voi ajatella kestävän 45–100 minuuttia. Lentoasema on suuri ja vilkas, ja silloin kun sieltä lähtee lentämään muualle, kannattaa majapaikalta lähteä matkaan useita tunteja ennen lentoa ja lentoasemalle kannattaa varata pari kolme tuntia aikaa.
Lentoasemalta voi siirtyä bussilla ytimeen. Niillä on muutama linja, ja vanhaankaupunkiin suuntaaville 17 on sellainen, että se menee vanhojen osien vieressä olevalle Long Bien -linja-autoasemalle [kartalla]. Toinen hyvä bussilinja vanhoihin osiin meneville on pikalinja 86, joka vie Hanoin päärautatieasemalle [kartalla]. Siitä kannattaa kuitenkin jäädä ennen pois, sillä se kulkee vanhankaupungin läpi. Linjaan 86 liput maksavat normaalia enemmän (35 000 dongia) ja muihin 9000 dongia. Samalla sivulla on huomattava määrä erilaisia busseja, joista osa on minibusseja, ja sivulla on kaikki mahdollinen tietoa siitä kuinka siirtyä keskustaan. Sivun voi helposti selaimessa kääntää suomeksi.
Taksi on kohtuuhintainen kulkuväline Hanoissa, ja lentoasemalta voi päästä alle 15 eurolla mihin tahansa Hanoin osaan, aivan majapaikan ovelle. Hanoi Airport Taxi on yksi yhtiö, jonka kyydin voi etukäteen tilata. Takseja on 1–16 hengelle, ja jos matkassa on 2–4 ihmistä, sen käyttäminen ainakaan toiseen suuntaan ei ole iso kustannus. Tämä on suositeltava kyyti kun suuntaa majapaikalta takaisin lentoasemalle, ja myös monet majapaikat ja tahot järjestävät vastaavanlaisia kuljetuksia.
Lentokenttämatkoista voi lukea englanniksi Getting Stamped -sivuilta.
Hanoissa on kolme rautatieasemaa, joille matkailija junalla todennäköisesti saapuu.
Jos saapuu etelästä Huen ja Danangin suunnalta, saapuu päärautatieasemalle (Ga Hanoi) [kartalla]. Sieltä voi taksilla mennä minne tahansa kaupunkiin, mutta taksien järjestäminen ulkomaalaisille on bisnestä. Normaalisti matka vanhaankaupunkiin maksaa noin euron (25 000 dongia) mutta jos haluaa vain nopeasti majapaikalle, joutuu siitä pulittamaan ainakin 100 000 dongia, joka tosin on sekin melko vähän. Asema on hyvin varusteltu, ja jos Hanoista mielii yöjunalla kohti etelää, kannattaa lippu hoitaa asemalta mahdollisimman paljon ennen matkaa. Lippuja myydään myös majapaikoissa, matkatoimistoissa ja erilaisilla verkkosivuilla, mutta ne ovat hintavampia kuin asemalta ostettuina.
Jos saapuu Hanoihin Haiphongista tai pohjoisessa olevasta Sapasta, saapuvat junat Long Bien -asemalle [kartalla]. Junia Haiphongista saapuu myös Gia Lam -asemalle [kartalla]. Näiltä asemilta voi nopeasti ja edullisesti hurauttaa minne tahansa Hanoihin taksilla, joskin ulkomaalainen saattaa joutua maksamaan enemmän kuin paikalliset.
Suomesta suoraan Hanoihin lentää Finnair.
Hanoi on hyvä omatoimikohde etenkin niille, jotka muutenkin ovat Kaakkois-Aasiassa. Sinne on hyviä lentoyhteyksiä kaikkialta, mutta etenkin Bangkokista sinne on helppo siirtyä. Bangkokista voi monella lentoyhtiöllä lentää Hanoihin, ja yksi parhaista on vietnamilainen Viet Jet Air.
Jos Suomesta haluaa suoraan Hanoihin tai muualle Vietnamiin, Aeroflot on erinomainen ja kohtuuhintainen lentoyhtiö. Sillä voi lentää Bangkokiin tai sitten suoraan Hanoihin tai muualle Vietnamiin, kunhan ensin hoitaa itsensä Šeremetjevon lentoasemalle. Jos jatkolento on 24 tunnin sisällä, ei mitään viisumia tarvita, mutta tietysti junamatka tai oleskelu Moskovassa vaativat ainakin toistaiseksi viisumin. Lento Moskovasta Hanoihin on suora ja kestää 9–11 tuntia.
Muitakin yhteyksiä Suomesta, Bangkokista tai mistä muualta tahansa Hanoihin voi katsoa Skyscannerista.
Suomalaiset matkatoimistot eivät vielä ole ottaneet Hanoita ohjelmistoonsa, mutta esimerkiksi Matkapojat tekee Vietnamin kiertomatkoja, joilla kiepataan Hanoin kautta.
Hanoissa on kaksi aluetta, joilla kannattaa yöpyä: vanhat osat (engl. Old Quarter) ja sen vieressä olevan järven (Hoan Kiem) ympäristö.
Näistä järven ympäristö on liikekeskustan ja vanhojen osien välimaastossa, ja se on melko laaja alue, jolla voi olla sekä lähellä vanhankaupungin osia mutta myös melko kaukana niistä.
Vanhat osat ovat niitä, joissa eniten aikaa tulee vietettyä ja joissa on parasta tunnelmaa, joten turhan kauaksi siitä ei ainakaan ensimmäistä kertaa kaupungissa vierailevan kannata majoittua. Ylipäätään liikkumiseen liittyvien hankaluuksien takia Hanoissa kannattaa yöpyä keskeisellä paikalla, jonka lähellä on paljon kauppoja ja palveluita.
Hanoissa on mahdollista yöpyä hyvinkin edullisesti. Sieltä voi saada pedin hostelista muutamalla eurolla ja halvimmat hotellihuoneet, jotka tosin voivat olla erittäin alkeellisia ja ilman omaa kylpyhuonetta, maksavat nekin alimmillaan vain muutaman euron. Huoneen, jossa on kaikki mukavuudet ja joka on keskeisellä paikalla, voi saada 10–20 eurolla, joten tarvetta sijoittaa paljon majapaikkaan ei ole. Jos haluaa olla öisin luksuksen ympäröimä, löytyvät Hanoista kaikki suurten ketjujen hienot hotellit ja myös muut luksusluokan majapaikat.
Kaikki Booking.comin majapaikat Hanoissa
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2020/05