- Huoneistohotellit
- Hostellit
- Yöpyjien eniten tykkäämät
- Alle 50 euroa per yö
- 50 – 100 euroa per yö
- 100 – 150 euroa per yö
Vietnamin pääkaupunki on sen pohjoisosissa sijaitseva Hanoi. Se on maan toiseksi suurin kaupunki, mutta tästä huolimatta se on noin 8 miljoonan asukkaan metropoli, jonka lähialueilla asuu lähes 20 miljoonaa ihmistä. Hanoi on vanha kaupunki, jossa huippuaikoja eleltiin noin vuosituhat sitten, mutta pääosin kaupunki on uuden oloista korttelistoa, joka jatkuu joka suuntaan loputtoman tuntuisesti.
Hanoi on ilmastoltaan hivenen erilainen paikka kuin Kaakkois-Aasian muut suositut vierailupaikat. Siellä ei usein talvisin ole hellettä, ja lämmintä vaatetta kuten kesätakki on talvisin sinne matkustavan hyvä ottaa mukaan. Kaupunki on hyvin vilkas ja arvaamaton paikka, mutta se on turvallinen paikka, jossa oikeastaan vain täysin käsistä lähtenyt liikenne on vaara. Kaupunki ei sovi heikkohermoisille, hengitysvaikeuksista kärsiville tai niille, jotka eivät viihdy väkijoukoissa.
Hanoin parhaita puolia ovat erinomaiset ruoat, eläväinen yöelämä, monipuoliset ostospaikat, värikkäät ja vaihtelevat katumaisemat ja ystävälliset ja usein kielitaitoiset paikalliset, jotka tekevät tässä hektisessä metropolissa olemisesta aina miellyttävää. Hanoi on kaupunki, jossa on mukava vain oleskella, istuskella kahvilla tai teellä, syödä hyvin ja siirtyä illan pimetessä viihteelle, mutta siellä on myös korkeatasoisia nähtävyyksiä ja ajanvietteitä, kuten veden päällä esitettävää nukketeatteria.
Norjan meteorologisen laitoksen tarkkana pidetty ennuste Hanoihin
Hanoin ilmasto on toisenlainen kuin valtaosassa muualla Kaakkois-Aasiassa. Itse asiassa kaupungissa on sen verran heikonlaiset ilmat, että sinne ei säiden takia kannata lähteä. Sama pätee kaikkialla Pohjois-Vietnamissa, kuten Haiphongissa, ja Vietnamin ilmasto on talvisinkin takuuvarmasti lämmin vasta maan keskiosassa, Huen tienoilla.
Hanoissa on subtrooppinen ilmasto, mikä kuitenkaan ei ole läheskään samanlainen kuin esimerkiksi Välimeren rannikkoalueiden ilmastot. Sielläkin on kyllä teoriassa neljä vuodenaikaa, mutta talvisin voi hyvinkin olla yli 30 astetta ja kesät ovat sateisia. Eteläisestä sijainnistaan huolimatta Hanoi ja muu Pohjois-Vietnam ovat suorassa yhteydessä Kiinaan, josta voi joulukuulta helmikuulle tulla ajoittain melko viileitäkin virtauksia. Toisin kuin monia muita alueen osia vuoret eivät Pohjois-Vietnamia kylmiltä ilmavirtauksilta suojele.
Suoraan sanottuna Hanoissa on surkeat ilmat. Aurinko paistaa siellä vain reilut 1500 tuntia vuodessa, ja siellä sataa 1612 milliä vuodessa. Siellä ei yhtenäkään kuukautena ole erityisen aurinkoista, mutta touko- ja heinäkuu ovat normaalia aurinkoisempia kuukausia. Rankimmat sateet, joita voi tulla 300 milliä kuukaudessa, koetaan kesäkuun alusta syyskuun loppuun. Hanoi on kaukana rannikosta, joten siellä on myös mannermaiset ilmat, ja kaupunki on saasteinen eivätkä raikkaat tuulet juurikaan kaupungissa puhalla. Kaupunki on mannermaisesta sijainnistaan huolimatta hyvin kostea, ja kosteusprosentti on siellä ympäri vuoden 80–90.
Hanoin matkustuskausi on suosituimmillaan marraskuulta huhtikuun alkuun. Tällöin sataa vähiten, lämpötilat ovat joitain viileämpiä päiviä lukuun ottamatta samantyylisiä kuin Suomessa kesällä ja etenkin marras- ja joulukuussa aurinko paistaa jonkin verran. Marraskuussa on päivisin yleensä hellettä ja öisin lähes 20 astetta. Joulukuun alusta helmikuun loppuun korkeimmat päivälämpötilat ovat normaalisti noin 20 asteen tienoilla, joskaan keskitalvellakaan 32–35 asteen päivälämpötilat eivät ole epätavallisia. Yöt ovat kylmimmillään joulukuun alusta helmikuun loppuun, ja yleensä keskitalvella on öisin 14–16 astetta. Kylmimmillään yöllä on tammikuussa kerran ollut 3 astetta mutta muina kuukausina ei juuri koskaan ole ollut alle kuuden asteen lämpötiloja.
Maaliskuu on jonkin verran lämpimämpi kuukausi kuin keskitalvi on keskimäärin, ja silloin yölämpötilat kohoavat jo lähelle 20:tä astetta. Maaliskuun loppua kohden sateita on talvea enemmän mutta määrät ovat vielä vähäisiä.
Huhtikuun alkupuolelta eteenpäin sateet yleistyvät ja rankentuvat, ja lämpötilat ja ilman kosteusprosentti ovat korkeimmillaan huhti- ja toukokuussa. Kesäkuussa yli 40 asteen lämpötilat eivät ole epätavallisia, eikä huhtikuulta marraskuulle juuri koskaan ole öisinkään alle 22:ta astetta. Lämpötilojen puolesta kuuminta on päivisin kesä-, heinä- ja elokuussa, jolloin on 30–35 astetta, ja elokuussa kaikkien aikojen kylmimpänä yönä elohopea on painunut 22,2 asteeseen.
Hanoihin kannattaa matkustaa silloin kun siellä ei sada kovin paljon ja lämpötilat ovat mukavia kaupungin kiertelylle. Marraskuun alusta aina huhtikuun alkuun on oiva ajankohta tutustua Hanoihin.
Marras- ja joulukuu ovat lämpimämpiä ja aurinkoisempia kuukausia kuin tammi- ja helmikuu, ja oikeastaan vain tammikuussa Hanoissa voidaan puhua minkäänlaisesta talvesta. Tällöin siellä voi joinain iltoina joutua turvautumaan pitkiin housuihin ja jopa takkiin. Tätä kuitenkin tapahtuu vain joinain aikoina, korkeintaan viikon ajan. Valtaosan ajasta tammikuussakin iltaisin on mukava syödä ulkosalla ja maistella maukkaita paikallisia oluita kaupungin tuhansilla terasseilla, jotka eivät koskaan katoa katukuvasta.
Hanoi on sinänsä nähtävyys, jossa ei ole tarpeen vierailla museoissa tai edes oikeastaan kierrellä nähtävyyksiä.
Pääasiallinen tapa viettää aikaa on ensin tutustua laajaan ja hektiseen vanhaankaupunkiin, jossa oppii jotenkuten suunnistamaan jos siellä kiertelee kolmekin päivää.
Sen jälkeen kannattaa tutustua vanhojen osien vieressä olevaan järveen (Hoan Kiem), jota ympäröivät mukavat, rauhalliset puistoalueet ja jonka ympäristössä on Hanoin kauneimpia rakennuksia ja eräänlaisia liikekeskuksen kortteleita.
Kolmas tutustumispaikka on toisella puolella vanhaakaupunkia oleva alue, jonka vetonauloja ovat Ho Tši Minhin mausoleumin ympäristössä olevat nähtävyydet. Se onkin ainoa alue, jolla on huomattava määrä todellisia nähtävyyksiä, ja sen ympäristössä on kaikenlaista muutakin, kuten yksi Hanoin erikoisuuksia, eli rautatie, joka kulkee normaalia katua pitkin. Nämä alueet ovat kaupunginosassa nimeltään Ba Dinh, jonka laajat puistoalueet antavat mahdollisuuden edes hetken hengittää kutakuinkin puhdasta ilmaa.
Vanhassakaupungissa (engl. Old Quarter) ei sinänsä ole mitään nähtävyyksiä. Koko laaja korttelisto on eräänlainen hektinen ja pidemmän päälle rasittava paikka, jossa tosin on erilaisia osia ja josta löytyy myös muuta kuin satojen skootterien ruuhkauttamia katuja.
Yksi nähtävyys on 1010-luvulta peräisin oleva temppeli, nimeltään Bach Ma [kartalla] eli valkoisen hevosen temppeli, joka perinteisesti on ollut avoinna ti–su aamu- ja iltapäivisin. Tämän pienen temppelin väitetään olevan kaupungin vanhin, mutta näin ei luultavasti ole. Nykyinen temppeli nimittäin on pääosin peräisin 1700-luvulta ja vuonna 1839 siihen lisättiin pyhättö filosofi Kungfutsen muistoa kunnioittamaan. Alueella on myös pagodi eli temppeli, jonka puuovet ovat kauniita ja jonka takana on valkoisen hevosen patsas, jonka mukaan alue on nimetty. Ikävä kyllä jo syksystä 2019 lähtien temppeli on ollut täydessä remontissa eikä siitä näy mitään, mutta TripAdvisorista voi nähdä ihmisten kokemuksia ja myös sen koska sinne voi taas päästä käymään.
Paljon muuta nähtävää ei vanhankaupungin alueella ole. Ne, jotka mielivät nähtävyyksiä katselemaan, suuntaavatkin Hoan Kiemin järvelle tai Ba Dinhin kaupunginosaan.
Hoan Kiem on sekä järvi [kartalla] että laaja kaupunginosa. Se on lyhyen mutta sokkeloisen matkan päässä vanhankaupungin pääpaikoilta, ja kaikkein paras järven tuntumaan on suunnata kulkemalla kauppahallilta järven eteläpuolella olevan liikenneympyrän luokse, jolloin on järven vieressä. Kauppahallin ja järven välinen valtakatu on ensin Dong Xuan, Hang Duong ja lopuksi Hang Ngang. Järven ympäristössä on kaikkein mukavinta olla perjantaisin ja lauantaisin, jolloin sen lähistöllä ja sitä kiertävillä kaduilla ei ole liiikennettä.
Liikenneympyrän takana on järvi, jonka ympäristössä olevat puistoalueet ovat yllättävän laajoja. Järven ympäri voi kiertää, ja ensin huomion vievät järven kaksi pientä saarta, joilla on kaksi varsin kaunista rakennelmaa. Toiselle [kartalla], joka on temppeli, pääsee pientä siltaa pitkin, mutta toista pitää ihailla järven rannoilta. Temppeli on omistettu kolmelle merkittävälle vietnamilaiselle, joista yksi pystyi pitämään mongolit 1200-luvulla pois Vietnamin alueelta. Toisella pikkusaarella on Thap Rua eli ”kilpikonnatorni”, jonka yläpuolella on punainen tähti ja joka on Hanoin symboleita.
Järven rannoilla ja lähistöllä on paljon kaikenlaista nähtävää, jota tosin on nopeasti katsastettu. Jos lähtee kävelemään tulosuunnasta katsoen vasenta rantaa pitkin, pääsee laajemmalle puistoalueelle (Ly Thai To) [kartalla], jolla on usein erilaisia ryhmiä harrastamassa liikuntaa, kuten Falun Dafaa [ kuva ]. Sen alueella on myös vuoden 1000 paikkeilla eläneen Vietnamin kuninkaan (Ly Thai To) muistomerkki.
Järven rannalla mutta samoilla kohdin kuin muistomerkki on yksi järven ympäristön harvoista vanhoista rakennelmista, eli torni nimeltään Hoa Phong [kartalla].
Puiston voi kokonaan kiertää mutta tornin suunnalla joskaan ei aivan lähellä sitä on Vietnamin historiasta kertova museo ja liikekeskusmaisia kortteleita, joissa on paljon hienoja rakennuksia kuten oopperatalo ja useita teattereita, isoja kauppoja ja osin hyvin eurooppalaistakin tunnelmaa. Järven toisella puolella on puistossa jonkin verran kaikenlaista, kuten paljon penkkejä ja mukavaa tunnelmaa, ja siellä on myös ravintoloita, nukketeatteri ja kaikenlaista muutakin mielenkiintoista. Nämä kaikki kuuluvat osaksi Hoan Kiemin kaupunginosaa.
Itse koko Hoan Kiem -kaupunginosa [kartalla] on laaja paikka, jossa on jonkin verran nähtävää muuallakin kuin aivan järven tuntumassa.
Yksi suurimpia alueen nähtävyyksiä on Vietnamin kansallismuseo [kartalla] (engl. National Museum of Vietnam History), joka keskittyy maan historiaan. Itse rakennus, joka valmistui vuosina 1925–32 on huomion ja läheisen tarkastelun arvoinen. Rakennus on ranskalaisten siirtomaa-ajoilta, jolloin siinä oli ranskalaisille lapsille tarkoitettu koulu, ja rakennuksen piirteissä on kiinalaisten ja ranskalaisten tyylien yhdistelmää. Museoon on nimellinen pääsymaksu, ja se on avoinna päivittäin klo 8–12 ja klo 13.30–17, mutta jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina se on kiinni.
Toisella puolella järveä olevat alueet ovat lähempänä vanhoja osia kuin museon puolella olevat järvet, ja niille voi nopeasti ytimestä kävellä. Yksi maamerkki alueella on kirkko [kartalla], joka englanniksi tunnetaan nimellä Saint Joseph’s Cathedral. Se valmistui myöhäisgoottilaiseen tyyliin vuonna 1886, ja sen edustalla käyvät lähes kaikki Hanoissa lomailevat. Sen ohi kulkeva katu on hyvä kauppakatu, ja tällä alueella ja tämän vanhaankaupunkiin johtavan kadun varrella on myös paljon hyviä ravintoloita, kahviloita ja baareja.
Vanhakaupunki ja Hoan Kiem ovat paikkoja, joissa on mukava viettää aikaa, mutta alue, jolla on eniten nähtävyyksiä ja joka on Hanoin turistimagneetti, on kaupunginosa nimeltään Ba Dinh [kartalla]. Sen tuntumassa ja varrella on sen verran paljon nähtävää ja ne ovat sen verran laajalla alueella, että ne, jotka ovat Hanoissa neljä tai viisi päivää, voisivat käydä siellä kaksi kertaa. Liikenne Ba Dinhin ympäristössä on kaoottista, katuja on hankala ylittää ja monet huristavatkin tänne taksilla tai sähköautolla. Tosin ne, jotka eivät kävele tänne, eivät välttämättä näe kaikkia paikkoja.
Ba Dinhiin voi siirtyä montaa eri reittiä pitkin, mutta ne jotka kulkevat reittiä, joka kulkee Hoan Kiemin järven lähellä olevalta kirkolta kohti sitä, ensin pitkin Trang Thi - ja sitten Dien Bien Phu -katua [kartalla], näkevät muutaman erikoisen asian ja museon.
Junakatu eli Tran Phu [kartalla] on virallisesti kahden kaupunginosan alueella, ja se kannattaa katsastaa, sillä sitä pidetään ”Hanoin tunnetuimpana katuna”. Sen varrella on asuntoja, ravintoloita ja kauppoja, mutta sille ei saa esimerkiksi Dien Bien Phulta lähteä kävelemään, vaan vartija näyttää heti, että vain asukkaat voivat kulkea kadulla. Jos haluaa syömään sen ravintoloihin, pitää kulkea sivukatuja pitkin ja kadun viertä kulkee myös kuja, jota pitkin voi siirtyä junakadun varrelle. Ihmisten kokemuksista voi lukea TripAdvisorista.
Seuraavat nähtävyydet ovat aivan junakadun vieressä. Ennen kuin lähtee ylittämään vilkasta katua kohti puistoaluetta, kannattaa kävellä pari sataa metriä eteenpäin. Silloin vastaan tulee Vietnamin sotamuseo [kartalla], jonne on pääsymaksu ja jossa oppii Vietnamin pitkästä ja sotaisasta historiasta, jossa Vietnamin sota (eli Vietnamissa ”Yhdysvaltain sota”) on vain yksi monesta sadasta kahakasta. Museo on suljettu ma ja pe, ja muutenkin aukioloajat ovat sen verran erikoiset, että ne kannattaa katsoa verkkosivulta, jolla ne ovat kuvien jälkeen.
Samalla puolella kuin museo on Than Longin kuninkaallinen linnake [kartalla], jonka näkyvin osa on lipputorni. Se on varsin laajalla alalla mutta sen voi katsastaa puolessa tunnissa. Sen edustalla on kahvila- ja ravintolaterassit, linnakkeen osia on usein remontissa ja ihmisten kokemuksista voi lukea TripAdvisorista.
Toisella puolella valtakatua on puistoalue, ja tämän painajaismaisen vilkkaan kadun toiselle puolelle kannattaa siirtyä viimeistään linnakkeen tienoilla. Siellä on puistoalue, joka on nimetty Leninin mukaan, ja puiston edustalla olevalla aukiolla, jolla nuoriso usein skeittailee ja potkii palloa, on myös korkea Lenin-patsas.
Puistolta on muutama sata metriä laajalle kentälle, jonka nimi englanniksi on ”Ba Dinh Square” [kartalla]. Sitä vastapäätä sijaitsee uusi Vietnamin edustakuntatalo, ja huomionarvoinen seikka on se, että itse kentälle ja sen takana olevalle puistoalueelle voi siirtyä (ja sieltä pois) vain joko Lenin-puiston puoleisesta päästä tai aukion toiselta puolelta [kartalla]. Alueelle meneville on pieni turvatarkastus, eikä tänne kannata ottaa mukaan pientä kassia isompaa kantamusta. Pääsymaksua ei alueelle ole, mutta kaikkialle ei pääse sisään eikä puistossa voi aina kaikkialle mennä.
Suurimman huomion vetää Vietnamin kansallissankarin ja pitkäaikaisen johtajan, Ho Tši Minhin mausoleumi. Sen edustalla on vartioita, jotka alkavat huutaa tai puhaltaa pilliin heti, jos joku julkeaa mennä liian lähelle sitä.
Mausoleumin takana ovat alueen suurimmat vetonaulat, joihin kuuluu monenmoista nähtävää ja myös laaja puistoalue. Rakennusten joukossa on monenmoisia, kuten siirtomaatyyliä edustavia kartanoita, joista yhdessä on entinen presidentin virka-asunto, jäljitelmä muinaisesta buddhalaisesta temppelistä ja erilaisia näyttelytiloja, joissa monessa on jotakin Ho Tši Minhiin liittyvää. Läheskään kaikkialle ei pääse sisään, ja valtaosa paikoista on merkityksellisiä lähinnä vietnamilaisille ja heidän ulkomailla asuville jälkeläisilleen.
Monet vierailupaikat ovat täällä avoinna muulloin kuin maanantaisin ja perjantaisin, useimmilla on puolenpäivän aikaan tauko ja jo pian neljän jälkeen kaikki menee kiinni. Alueella ei saa toimia epäkunnioittavasti, siellä ei saa syödä purukumia, roskata tai tehdä muutakaan sääntöjen vastaista. Monet puiston osat ovat myös yleisöltä suljettuja, joten kannattaa pitää silmät avoinna ja tarkkailla mitä muut puuhailevat ja minne he menevät. Alueella käy paljon turistiryhmiä, ja sellaisen sattuessa paikalle siellä voi olla paljonkin kävijöitä samaan aikaan.
Yksi paikka, jossa moni puistossa ollessaan kuitenkin käy, Ho Chi Minh Museum [ kuva ] [kartalla]. Se ei kuitenkaan ole saanut vain hyvää palautetta, vaan moni on kokenut että siellä ei ole tarpeeksi asiaa Vietnamin vuonna 1969 kuolleesta presidentistä. Siellä on paljon taidetta, jota on vaikea yhdistää mihinkään, ja siellä käyneiden kokemuksista voi lukea TripAdvisorista.
Vietnam Guide kertoo Hanoin nähtävyyksistä.
Hanoissa riittää ajanvietettä ihan normaaleja asioita tehdessäkin. Hektisen kaupungin ytimen kiertely, ruokailu, ostosten katselu ja illanvietto ovat siellä pääasiallisia ajanvietteitä. Muilla kuin niillä, jotka viettävät siellä yli neljä vuorokautta, tuskin on mahdollisuuksia juurikaan tehdä mitään muuta kuin tutustua kaupunkiin ja yrittää päästä edes jotenkin kärryille sen tarjonnasta ja elämänmenosta.
Hanoissa on erilaisia ajanvietemahdollisuuksia, joista suosituimpia ovat muun Kaakkois-Aasian tavoin erilaiset esitykset. Hanoissa voi mennä katsomaan erikoista nukketeatteria, siellä voi seurata teattereissa perinteisiä ohjelmanumeroita ja siellä on myös mahdollisuus mennä katsomaan kiinalaista oopperaa.
Jos Hanoissa haluaa esitykseen, yksi mahdollisuus on Hoan Kiem -järven vieressä olevat ”vesinukketeatterit”. Alkunsa tämä lähinnä pohjoisvietnamilainen viihde sai siitä, että riisipelloilla ihmiset seisoivat vyötäröään myöten vedessä ja keksivät, että he voivat viihdyttää muita käyttämällä tikkujen päissä olevia nukkeja, jotka tuntuivat olevan veden päällä. Aina viime vuosiin asti tällaisia esityksiä näki vain Pohjois-Vietnamissa, mutta nykyään näytöksiä on myös muualla. Tästä huolimatta Hanoi on ainoa paikka, jossa sellaiseen takuuvarmasti pääsee. Se on erityisen hyvä ajanviete lapsiperheille, mutta Hanoi on ikävä paikka lasten tai nuortenkaan kanssa. Aivan kuka tahansa voi nauttia näistä esityksistä nauttia, ja valtaosa niissä käyvistä onkin aikuisia.
Vietnamin kuuluisin vesinukketeatteri on Thang Long Water Puppet Theatre [kartalla]. Esitykset alkavat klo 15–20, yhdessä esityksessä on lähes 20 eri tarinaa ja ne kestävät yhteensä tunnin. Liput voi varata verkkosivuilta, ne maksavat 60 000–200 000 dongia mutta sellaiset voi käydä myös varaamassa teatterilla vaikka edellisenä päivänä ja samana päiväkin voi olla vapaita paikkoja.
Järven rannoilla mutta lähellä katolista kirkkoa on toinen vesinukketeatteri, Lotus Water Puppet Theater [ kuva ] [kartalla]. Myös siellä esitykset kestävät tunnin, niitä on alkuillasta eteenpäin ja täällä kannattaa käydä joko vähän aikaisemmin iltapäivällä tai päivää paria ennen kuin haluaa esitykseen. Lippu esitykseen maksaa 100 000 dongia.
Hanoissa voi tehdä vaikka mitä, kuten mennä kylpylään, mutta se on suuri metropoli, jossa riittää tutkittavaa ja jossa on mukavampi viettää aikaa kauppahallissa tai kahvilla kuin tehdä sen enempää.
Jos kuitenkin haluaa etsiä erilaisia ajanvietteitä, voi TripAdvisorista katsoa erilaisia esityksiä ja Vietnam Guidesta kaupungin kylpylöistä.
Opas jatkuu seuraavalla sivulla >> Sivu 2: Ostokset, ravintolat, yöelämä ja tapahtumat
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2020/05