Esimerkkejä Osakan hinnoista

Tälle sivulle on kerätty perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla voit muodostaa suuntaa antavan kuvan Osakan hintatasosta.
Hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla kohtaat varmasti myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksun matkaajan tavoin, tee hankintasi siellä, missä paikallisetkin, ja pääset yleensä halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Osakassa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta, ja huomioimme ne sivuston sisällössä.

Majoittumisen hinta

Hotellien hintojen vaihtelu Osakassa on huomattavan suurta, sillä hintoihin vaikuttavat esimerkiksi sesonkiajat, sijainti, palvelutaso ja hotellin tyyppi.
Hotellien hintoihin saat parhaiten selvyyden Booking.comin tai Hotels.comin Osakan aluesivuilta.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 1.40 euroa
banaaneja Kilo banaaneja 2 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 1.40 euroa

Elintarvikkeista esimerkiksi kana, leipä, salaatti, kananmunat ja liha ovat keskimäärin Suomen hintatasoa edullisempia, kun taas kalliimpia ovat vaikkapa omenat, perunat, maito ja juustot. Banaanit ja tomaatit ovat suurin piirtein saman hintaisia. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Osakassa reippaan kymmenyksen verran Suomen hintatasoa edullisempia.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 5.90 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 4.60 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 34 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Osakassa selvästi halvempi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat selvästi halvempia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on selvästi halvempi. Kahvin juominen kahvilassa tekee samoin selvästi pienemmän loven kukkaroon kuin kotimaassa. Kaiken kaikkiaan ateriointi ulkona on selvästi halvempaa Osakassa kuin Suomessa. Ruokailun hinta on helposti vain puolet Suomessa totutusta tai vieläkin vähemmän.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 48 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 23 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 60 euroa

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 9.30 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 1.70 euroa
tupakka-aski Tupakka-aski 3.50 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 2.90 euroa / km
bensapumppu Litra bensiiniä 1.10 euroa / l

Taksilla matkustaminen on Osakassa roimasti kotimaan hintoja kalliimpaa. Julkisilla liikennevälineillä voi kuitenkin kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Osakassa viettää useita viikkoja ja hankkii julkisiin kausikortin, myös sen saa selvästi pienemmällä rahalla kuin vastaavan Suomessa.