Esimerkkejä Etelä-Korean hinnoista

Tälle sivulle on kerätty perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla voit muodostaa suuntaa antavan kuvan Etelä-Korean hintatasosta.
Hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla kohtaat varmasti myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksun matkaajan tavoin, tee hankintasi siellä, missä paikallisetkin, ja pääset yleensä halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Etelä-Koreassa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta, ja huomioimme ne sivuston sisällössä.

Majoittumisen hinta

Hotellien hintojen vaihtelu Etelä-Koreassa on huomattavan suurta, sillä hintoihin vaikuttavat esimerkiksi sesonkiajat, sijainti, palvelutaso ja hotellin tyyppi.
Hotellien hintoihin saat parhaiten selvyyden Booking.comin tai Hotels.comin Etelä-Korean aluesivuilta.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 1.90 euroa
banaaneja Kilo banaaneja 3.80 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 3.10 euroa

Elintarvikkeista esimerkiksi kananlihat ovat keskimäärin Suomen hintatasoa edullisempia, kun taas kalliimpia ovat vaikkapa omenat, perunat, banaanit, maito, juustot, liha, tomaatit, salaatti ja leipä. Kananmunat ovat suurin piirtein samoissa hinnoissa. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Etelä-Koreassa selvästi kalliimpia kuin Suomessa. Ero hintatasossa on jopa neljänneksen luokkaa.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 6.50 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 5.40 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 34 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Etelä-Koreassa selvästi halvempi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat selvästi halvempia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on selvästi halvempi. Kahvin juominen kahvilassa tekee samoin selvästi pienemmän loven kukkaroon kuin kotimaassa. Kaiken kaikkiaan ateriointi ulkona on selvästi halvempaa Etelä-Koreassa kuin Suomessa. Ruokailun hinta on helposti vain puolet Suomessa totutusta tai vieläkin vähemmän.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 60 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 42 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 70 euroa

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 17 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 2.10 euroa
tupakka-aski Tupakka-aski 3 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 60 senttiä / km
bensapumppu Litra bensiiniä 1.10 euroa / l

Taksilla matkustamiseen ei Etelä-Koreassa kulu läheskään niin paljon rahaa kuin kotimaassa. Samoin julkisilla liikennevälineillä voi kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Etelä-Koreassa viettää useita viikkoja ja hankkii julkisiin kausikortin, myös sen saa selvästi pienemmällä rahalla kuin vastaavan Suomessa.

Oletko kiinnostunut myös näiden paikkojen hinnoista?

Soul